Viikon kuluttua 19.10. 2018, kun neljäs versio A Star Is Born-elokuvasta saa ensi-iltansa voi omistaa hetken sen miettimiselle miksi ja miten ideat ja tuotantopäätökset elokuvateollisuudessa menevät siten kuin ne tekevät. A Star Is Born on elokuva, josta on jo tehty yhdet versiot vuosina 1937, 1954 ja 1976. Kaikille versioille on yhteistä juonisäie onnen ja maineen oikullisuudesta. Yhteistä on sekin, että jokaisen uuden version myötä kritiikit ovat käyneet aina vain ynseämmiksi. Hollywoodin jokainen uusi, nuori sukupolvi uskoo keksivänsä keinot, jolla ikäkuluun, monesti nähtyyn tarinaan saadaan uutta puhtia. Siinä suhteessa tulokset ovat jääneet vähäisiksi. Jutun juonihan on mitä yksinkertaisin: nuori, nouseva lahjakkuus – samantekevää onko hän näyttelijä vai laulaja – kohtaa marinoituneen veteraanin, laskussa olevan tähden, he oppivat toisiltaan, rakastuvatkin urakaariensa leikkauspisteessä ja loppu on traaginen.
• • •
Leffan konsepti on peräisin vanhalta Hollywoodin kultakauden ajalta, jolloin päätähden nimi yksin riitti vetämään katsomot täyteen. Tähden nimellä oli enemmän merkitystä kuin elokuvan nimellä. Kun viimeisin A Star Is Born heittää samaan elokuvaan 43-vuotiaan näyttelijä Bradley Cooperin ja 32-vuotiaan laulajan Lady Gagan, ei elokuvan roolituskaan ihan täysin tue ajatusta kehäraakin ja täydestä tuntemattomuudesta tähteyteen loikkaavan uuden, nuoren lahjakkuuden kohtaamisesta. Cooperille ja Gagalle kirjoitetuissa roolihahmoissa on myyvä yhdistelmä tunnistettavuutta ja pintaan sipaistua outoutta; Cooper esittää Neil Youngin ja kenties jopa Johnny Cashin yhdistelmää hyvin etäältä muistuttavaa legendaarista rocktähteä Jackson Mainea, joka huuhtoo esiintymiselle välttämättömät pillerinsä alas tukevalla viinaryypyllä. Gagan hahmo on laulamista harrastava tarjoilija, jolle drag-clubeissa esiintyminen antaa tilaisuuksia kasvattaa itseluottamusta ja tähden elkeitä. Näiden kahden hahmon kohtaaminen matkalla eri suuntiin on A Star Is Born-tarinan ydintä. Jo ennen kuin Bradley Cooper oli ottanut elokuvan ohjatakseen, osittain käsikirjoittaakseen ja miespääosan näytelläkseen, jo kauan ennen sitä elokuva-alan ammattilehdistössä kierteli puheita A Star Is Bornin uudelleen filmaamisesta, naispääosassa Beyoncé ja ohjaajana Clint Eastwood. On vaikea uskoa, että kukaan on voinut tätä yhdistelmää ajatellakaan.
• • •
Eipä ole Lady Gagakaan varsinainen nuori tuntemattomuus, sillä hänen esikoisalbuminsa on kymmenen vuoden takaa. Vuoden 1937 A Star Is Bornin, jonka suomeksi käännetty nimi oli muuten Tapahtuipa Hollywoodissa. Sen naispääosanesittäjä, Janet Gaynor oli jo rooliin tullessaan Oscar-voittaja (ensimmäisen parhaan naispääosan esittäjän Oscar 1928), hän oli menestynyt jo mykän elokuvan kaudella ja oli yksi niitä harvoja näyttelijättäriä, joka kykeni onnistuneesti siirtymään mykkäelokuvien rooleista äänielokuviin. Hollywoodilla on aina kovasti kaipuuta menneisiin suuruuden ajan menestyksiin. Vain kaksi vuotta sitten tuli Amerikan valkokankaille jo viides versio Ben-Hurista, ohjaajanaan venäläis-kazakstanilaissyntyinen Timur Bekmambetov. Toinenkin suhteellisen äsken valmistunut remake on nähty myös pari vuotta sitten, Antoine Fuquan The Magnificent Seven ei tuonut juurikaan mitään uutta tarinaan tunnottomia roistoja vastaan puolustautuvista maalaisista, joka juoni sinällään onkin Akira Kurosawan Seitsemästä samuraista tuttu.
• • •
Tarina josta Hollywood ei sitkeästä odottelusta huolimatta ole saanut tehtyä vielä uusiointia, on uusi versio Jules Vernen seikkailuromaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Siitä vuonna 1954 tehtyä elokuvaa 20,000 Leagues Under The Sea on pidetty steampunkin varhaisena edeltäjänä. Yhdeksän vuotta sitten Hollywoodin uutislehti Varietyn mukaan Jules Vernen klassisesta romaanihahmosta, kapteeni Nemosta oltiin suunnittelemassa elokuvaa 20,000 Leagues Under the Sea: Captain Nemo. Sen juututtua muutamaksi vuodeksi kehittelyhelvettiin Disney-yhtiö ilmoitti tekevänsä kapteeni Nemosta oman elokuvansa. On olemassa syitä siihen, miksi vanhoja elokuvia versioidaan elokuviksi, joiden sanotaan olevan uusia, vaikka kaikki tietävät niiden olevan samaa tavaraa uudennäköisessä pakkauksessa kuin tarjoushammastahnan. Tärkein syy on pelkuruus.
• • •
Amerikkalaiselokuvia tuottavat yhtiöt, joita joskus sanottiin studioiksi ovat enimmäkseen sulautettu osasiksi ylikansallisia monialayhtiöitä, joiden osakkeenomistajien edustajat tahtovat tietää mitä osakkaiden rahoilla tehdään. Jos osakkaiden pitää valita kumpi hyväksyä; Uusi versio jo kerran aiemmin suurmenestyksen ja jättivoitot tuoneesta elokuvasta vai täysin uusi, oudolta kuulostava tarina pääosissaan tuntemattomuuksia, ei ole vaikea arvata, millaisten elokuvien tuotantoa rohkaistaan. Muutenkin tuotantoyhtiöt ottavat materiaalikseen hanakammin jotain muuta kuin alkuperäiskäsikirjoituksia. Tv-sarjoja, sarjakuvia, bestseller-romaaneja. Tuotantoyhtiön omaa back catalogueta eli aiemmin jo tehtyjä elokuvia, joihin yhtiöllä on kaikki oikeudet. Kaikki ns. vanha materiaali on helppoa myytävää, koska vanhojen juttujen ideat ovat jo selvillä, niin töitä vailla olevat näyttelijät, ohjaajat, kuvaajat ja muu ns. talentti tietää heti haluaako mukaan. Media ymmärtää puolesta sanastakin mitä ja millaista voi odottaa ensi keväänä ja alkukesästä saapuvalta uudelta Godzilla-elokuvalta Godzilla: King of the Monsters.
