Tämä on norjalainen elokuva Norjassa heinäkuussa 2011 tapahtuneesta joukkomurhasta Utøyan saarella. U-July 22 ei ole dokumenttielokuva, vaan se pohjautuu silminnäkijäkertomusten perusteella kirjoitettuun fiktiivisten henkilöiden tarinaan. Alussa elokuvan näkökulmasta ei tiedä, onko se vaanivan ampujan vai jonkun metsässä kuleksivan kesäleiriläisen. Ehkä se on hiukan kömpelö tapa sanoa, että kuka tahansa meistä voisi olla joukkomurhaaja. Vaikutelmaa vielä korostaa se, mitä kuvaan ensimmäisenä tuleva henkilö, Kaja (Andrea Berntzen) sanoo ohimennessään suoraan kameraan eli meihin päin katsoen: ”Ette te voi koskaan ymmärtää.” Kuultiinko siinä uhrin vai tappajan puhetta? Elokuvan päähenkilöksi nouseva Kaja ei suinkaan ole tappaja, vaan uhri, koska kaikki Norjan työväenpuolueen järjestämällä kesäleirillä tuona päivänä olleet olivat uhreja, yhtä lailla niin kuolleet kuin loukkaantuneet, henkiin jääneet ja traumatisoituneetkin.
• • •
Elokuvan näkökulma on pitkälti kesäleiriläisten. Leffa kuvaa, miten tiedot Oslossa tapahtuneesta pommi-iskusta leviävät nuorisojoukossa luoden turvattomuudentunteita. Elokuvan katsominen on kuin joukkomurhan aikalinjan seuraamista: Tuossa vaiheessa tappaja on jo saarella, tuossa vaiheessa hän on jo ampunut ensimmäiset laukaukset, tuossa taas paniikki leviää, kunnes on päästy silkkaan joukkomurhaan ja lopulta poliisin ensimmäisiin lähestymisyrityksiin. Tappaja oli psykologisesti pirullisen ovela – aivan kuin hän olisi tiennyt, miten ihmiset reagoivat paniikin levitessä. Hän vain käveli ja ampui oletettavasti kauhusta jähmettyneitä nuoria yksitellen. Elokuva ei kertaakaan tuo terroriteon tekijää näkyviin., saati edes nimeä häntä ennen loppua. Hänestä kuullaan ensin vain telttaan paennutta Kajaa lähestyviä askelia, sitten loittonevaa askellusta. Myöhemmin hänestä nähdään puiden välistä vilaus rantatöyräällä.
• • •
Ensimmäiset laukaukset kuulostavat räjähdyksiltä, epäilemättä se on tarkoituskin. Olisi väärin kutsua laukausten ääntä musiikiksi, mutta laukausten kajahtelu toimii rummuniskujen kaltaisena osana elokuvan äänimaisemaa. Laukauksista ei koskaan tiedä miltä suunnalta tai kuinka läheltä ne tulevat. Nuoret tietävät saaren olevan niin pieni, että pakoon on mahdotonta päästä. Elokuvan tavoitteena on kuvata ”Millaista oli olla siellä”: kasvavan paniikin, vellovien kauhuntunteiden ja tietämättömyyden keskellä. Elokuva puhuttelee enemmän vatsanpohjaa kuin älyä. Tunteisiin käydään kiinni eikä järkeen. Useammin kuin kerran elokuvassa toistuu kohtaus, jossa muutaman nuoren piilotellessa kanervikon ja männynoksien seassa heidän ohitseen porhaltaa muita ampujaa pakenevia nuoria aivan vierestä mennen mitään näkemättä, sillä he ovat kirjaimellisesti sokeita paniikista. U-July 22 on kuvattu ja leikattu tarkoituksella siten, että syntyisi läsnäolon tunnelmaa korostava yhdellä otolla tehdyn elokuvan vaikutelma. Aivan kokonaan siinä ei onnistuta, sillä tarkkaan katsoen leikkaukset kyllä näkyvät. Elokuva ei idealisoi ketään, ei leiriläisiä, joista paljastuu keskusteluissaan juuri niin riidanhaluisia ja pikkumaisia piirteitä mitä ihmisissä yleensäkin on – eikä elokuva taatusti ihastele ampujaa, jolle ei anneta yhtään sankarillista tai ikonisen kauhistuttavaa kuvaa. Ovelin temppu, minkä Erik Poppen ohjaama elokuva tekee, on se kuinka se mainostetulla yhden oton tekniikallaan tempaa katsojan uhrin asemaan, näkemään osallisten näkökulmasta juoksentelemisen pitkin saarta ja syöksymisen matalaksi maan pintaan.
U-July 22
Ohjaus: Erik Poppe
Käsikirjoitus: Siv Rajendram Eliassen, Anna Bache-Wiig ja Erik Poppe.
Kuvaus: Martin Otterbeck.
Rooleissa: Andrea Berntzen, Aleksander Holmen, Solveig Koløen Birkeland.
Kesto: 1 h 33 min.
Ikäraja: 16.