Tässä elokuvassa ei ole William Shakespearen tekstiä, mutta shakespearelainen Skotlannin kuningastragedian henki on vahvasti läsnä elokuvassa, joka pohjautuu venäläiskirjailija Nikolai Leskovin vuonna 1865 ilmestyneeseen pienoisromaaniin Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth. Tarinaa on käyttänyt myös säveltäjä Dmitri Šostakovitš Stalinin pahanpäiväisesti suututtaneessa oopperassaan Mtsenskin piirikunnan lady Macbeth. Elokuvaohjaaja Andrzej Wajda teki kertomuksesta myös oman versionsa elokuvaksi Synnin hekumaa (1961). Northumberlandin nummimaille sijoitetussa brittielokuvassa puhaltaa 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon ahtaan viktoriaanisuuden henki, kun käytännössä teini-ikäinen Katharine (Florence Pugh). on joutunut osaksi naimakauppaa; hänet on ostettu vaimoksi kaivoksenomistajan Alexander-pojalle (Paul Hilton).

• • •

Osana naimakauppaa Katherinen mukana tulee maatilkku, jolla ”ei elättäisi lehmänkantturoitakaan.”  Perheen miehet: liki kaksin verroin Katherinea vanhempi Alexander on umpimielinen, kolkko persoona, jolle avioelämä tarkoittaa vaimon päivittäistä henkistä pahoinpitelyä. Eikä Katherinen kylmäkiskoinen appi Boris (Christopher Fairbank) ole yhtään parempi. Hän tahtoisi pitää Katherinen visusti sisätiloissa ”opettelemassa hyväksi vaimoksi ja äidiksi. ”Käy kyllä selväksi, että herrasväen asuttamassa kartanossa vallitsee tukahduttavan ankea ilmapiiri, joka saa Katherinen kapinoimaan ulkoilulla. Perheen miesten lähdettyä kartanolta kaivokselle huolehtimaan asioista onnettomuuden jäljiltä Katharine-rouva iskee silmänsä Sebastian-renkiin (Cosmo Jarvis) ja aloittaa hänen kanssaan suhteen joko hellyydenkaipuusta, himosta tai ikävystyneisyydestä. Elokuva pitää esillä kaikkia kolmea mahdollisuutta. Suhde kasvaa osapuolet itsensäkin yllättäväksi pidättelemättömästä seksistä voimaa saavaksi roihuksi. Suhteen jälkiseuraukset saavatkin odottamattoman suunnan, koska Katharine-rouva suuntaa kerran valloilleen päästetyn pidättelemättömyytensä myös perheen ja kaikkien muidenkin valtasuhteiden hoitoon, vaikka sitten murhilla, jos mieli tekee.

• • •

Lady Macbeth on nautinnollisen tarkasti johdonmukainen teos. Elokuvassa ei ole pisaraakaan oopperamaisuutta. Se vaikuttaa elokuvantekijöiden tietoiselta valinnalta, sillä elokuva vaikuttaa kääntäneen alun perinkin vähäiset tuotantoresurssinsa niukkuuden estetiikaksi, jota hallitsevat säästeliäs lavastus, kikkailematon kameratyöskentely. Kuvat ovat hyvin paljolti staattisia puolikuvia, jotka hurjistuvat käsivarakuvaukseksi vain elokuvan tunnesisällön niin vaatiessa. Lady Macbeth -elokuvan ohjaaja on William Oldroyd, entinen Durhamin yliopiston teologian opiskelija, jonka papilliset urasuunnitelmat muuttuivat hänen löydettyään teatterin. Harrastuksena alkanut teatteri-innostus kääntyi edistyessään ammattiin oppimiseksi työn kautta. Muutamien lyhytelokuvien tekemisen jälkeen Oldroyd pääsi tekemään ensimmäisenä pitkänä elokuvanaan Lady Macbethin. Ohjaajan lisäksi merkittävä osuus elokuvassa on käsikirjoittaja Alice Birchillä, nuorella brittiläisellä näytelmäkirjailijalla. Hänellä on tiettävästi halu pitää teksteissään esillä naisten elämän ehtoja vaihdellen äänilajia kovaa ja korkealta vetävästä radikaalifeminismistä lempeään huumoriin.

• • •

Elokuva esittää päähenkilönsä nuorena, jossain lapsen ja teinitytön välimaastossa olevana nuorena naisena joka ei näyttäisi vielä tietävän siitä voimasta, millä seksuaalisuus voi ihmistä riepottaa, eikä myöskään luokkayhteiskunnan rajoista. Viattomuudessaan tai paremminkin tyhmyyden sekaisessa tietämättömyydessään hän lähestyy talon renkiä kuin hyväntahtoinen ihminen toista yhtä hyväntahtoista ihmistä ymmärtämättä, että hänen oma asemansa, turvallisuutensa ja viime kädessä hänen henkensä riippuu siitä, miten ankarasti säätyrajojen vaatimaa kunnioitusta pidetään yllä. Katharine kuvittelee voivansa hyppiä pelokkaasti kunnioitetun ja totellun rouvan asemasta täydellisen vapaan naisen asemaan kuin vannehameesta vaihdettaisiin toiseen. Hänet on kirjoitettu meidän aikamme ihmisille kenties ymmärrettäväksi, patriarkaalista sortoa ja feministisiä ideoita sivuavaksi hahmoksi, eikä suinkaan 1800-lukulaiseksi säätyläishupakoksi. Lopussa kuitenkin pilkahtaa Shakespeare, sillä Kuningas Learin tavoin Katherine voittaa itsenäisyyssotansa, mutta arvaamattomalla hinnalla. Vaikka Florence Pugh esittääkin vimmaisen pääosansa sellaisella taidokkuudella, mistä on vaikea saada silmiään irti, niin silti jään kysymään mistä löytää mielekkyyttä kiistatta hyvin tehtyyn tragediaan.

Lady Macbeth

Ohjaus: William Oldroyd.

Pääosissa: Florence Pugh, Cosmo Jarvis, Naomie Ackie, Paul Hilton, Christopher Fairbank.

Kesto: 1 h 29 min.

Ikäraja: 16.