Pohjois-irlantilaisen Belfastin lahja maailmalle, brittiläiselle teatterille ja elokuvalle, näyttelijä-ohjaaja Kenneth Branagh, joka uransa alkuvaiheissa ilmoitti tekevänsä elokuvasovitukset William Shakespearen kaikista draamoista on sittemmin joutunut tarttumaan muihinkin alkuperäisteoksiin. Hänen hankkeitaan yhdistää huomattavan laaja skaala; Hänelle kelpaavat Shakespearen tekstit, Marvel-yhtiön supersankarisarjakuvat, kuten vuoden 2011 Thor sekä Henning Mankellin skoonelaisesta komisario Wallanderista kertovat dekkarikirjat, joista tehdyissä englanninkielisissä tv-elokuvissa Branagh esitti pääosaa 12 kertaa vuosina 2008- 2015. Nyt hän on tarttunut englantilaisen dekkarikirjallisuuden kuningattareksi mainitun Agatha Christien entuudestaan jo kolmesti elokuvattuun romaaniin Idän pikajunan arvoitus.
• • •
Aiemmissa versioissa pääosia ovat esittäneet Albert Finney (1974, ohj. Sidney Lumet), Alfred Molina (tv-elokuva vuodelta 2001, ohj. Carl Schenkel) ja David Suchet (tv-elokuva vuodelta 2010, ohj. Philip Martin). Branaghilla moninkertainen haaste löytää ikäkuluun tarinaan ja taiturimaisten näyttelijöiden jo aiemmin esittämään hahmoon sellaisia uusia ulottuvuuksia, jotka oikeuttaisivat tämän neljännen version. Juonihan on vanha tuttu: Junalla Istanbulista Calais’hen matkustavan Poirot’n taival keskeytyy, kun umpitäydessä suljetussa junassa tapahtuu murha, jonka selvittelyssä Poirot’lla kuluu aikaa, sillä näyttää siltä, että miltei kuka tahansa matkustajista olisi voinut tehdä murhan. Branagh on ratkaissut haasteensa tuoda leffaan jotain uutta tuomalla siihen lisää, kaikkea – paljon, paljon enemmän. Hän siis uskoo, että määrä muuttuu laaduksi: Kuvaan marssitetaan toinen toistaan useampia maailmanluokan tähtiä.
• • •
Jos sillä konstilla olisikin helppoa saada parempi, vetovoimaisempi ja menestyksekkäämpi elokuva, niin eihän tarvitsi tehdä muuta kuin koota kaikki maailman suosituimmat ja tunnetuimmat näyttelijät yhteen kasaan ja kuvata heitä siinä vaikka ilman tarinaa tai ylipäätään mitään näyteltävää – ja menestyselokuva olisi siinä. Näin monien huippunäyttelijöiden, kuten Judi Denchin järjestäminen kameran eteen ilman minkäänlaista järkevää näyteltävää on rikollista, typerää ja ala-arvoista. Pröystäily ei kuitenkaan lopu tähän. Branagh on antanut kuvata elokuvansa 65 mm filmille, jonka ominaisuuksiin kuuluu erityisen suuri tarkkuus ja erottelukyky. Tässä sen funktio on tuoda esiin epookin komeutta, pukujen, mööpeleiden ja maisemien tuhlailevaa upeutta. Branagh tekee kaksi asiaa vauhdittaakseen lumihankeen juuttunutta murhaselvittelyä; Hän nostattaa kameran kuvaamaan ykkösluokan vaunujen hyttejä katonrajan yläkulmista täydellisen turhaan, sillä lisäarvoa ”jännät kuvakulmat” eivät elokuvalle tuo. Se kielii elokuvantekijän pelosta, että yleisö pitkästyy kamarinäytelmämäisiin suljettujen tilojen kuviin.
• • •
Vielä yksi Branaghin ilmeisen hätääntyneenä tekemä ratkaisu on ollut läiskäistä Poirot’n kasvoille valtaisat vahalla jäykistetyn mopin näköiset viikset. Se huuliparta kuuluisi ennemminkin 1800-lukulaiselle amerikkalaiselle rosvoparonille kuin 1900-luvun alkupuolen Belgian rikospoliisista Lontooseen yksityisetsiväksi kotoutuneelle, symmetriantajussaan maaniselle pikkumiehelle Hercule Poirot’lle. Branagh, joka ei ole koskaan saavuttanut suurten kansanjoukkojen suosiota, on päättänyt tavoitella sitä muuntamalla teoksensa mahdollisimman paljon amerikkalaiseen makuun sopivaksi, mikä tarkoittaa toimintaelokuville tyypillisiä tilanteita, kuten yhteenottoa vuoristosillalla, tappelua ja ampumahaavaa. Väkivaltaisten kohtausten istuttaminen Agatha Christie -tarinaan on huonoa makua eikä lainkaan viihdyttävää. Teennäistä actionia on lisätty keskeyttämään pitkät kohtaukset jottei oletetusti lyhytpinnainen yleisö nukahtaisi.
• • •
Tarinan väkivaltaistaminen Hollywood-hittien normeja noudattavaksi ei jää ainoaksi tavaksi millä Branaghin elokuva poikkeaa Christien alkuperäisteoksesta. Branagh on näpelöinyt itse Poirot’n hahmosta tv-sarja Sherlockin tapaisen superpäättelijän, joka luettelee vastikään tapaamansa ihmisen viimeaikaiset tekemiset, unohtamiset ja syömiset piinallisen tarkassa järjestyksessä. Toisin sanoen Branagh on tehnyt Poirot’sta laajoilla kaarilla luonnostellun supersankarin. Christien Poirot olisikin ollut ohjaajalle aivan liian pikkusievä hahmo. Koska Branagh etsii tässä vaihetta uraansa projekteja joista voisi tulla maailmanlaajuisia jättimenestyksiä, niin hän käyttää tämänkin roolin tekemällä siitä kulissin itselleen. Branagh näyttäisi antavan itselleen enemmän valkokangasaikaa kuin kaikille näyttelijäkollegoilleen yhteensä. Tämä Idän pikajunan arvoitus toimii paremman puutteessa ajantappoviihteenä, mutta elokuvana se on tarpeeton ja liikaa ohjaaja-päätähtensä turhamaisuuden spektaakkeli.
Idän pikajunan arvoitus
Ohjaus Kenneth Branagh.
Pääosissa: Kenneh Branagh, Penelope Cruz, Johnny Depp ja Michelle Pfeiffer.
Kesto: 1 h 54 min.
Ikäraja: 12.
