Ohjaaja Terrence Malickin texasilaisessa kotikaupungissaan Austinissa kuvaama Song to Song -elokuva ottaa vauhtia sikäläisistä musiikkitapahtumista ja festivaaleista. Monesti vaikuttaa siltä kuin Malick olisi tekemässä dokumenttielokuvaa kuvitteellisista hahmoista. Vaikka elokuvassa vilahtaa muutamia tunnettuja, jopa maailmankuuluja rock-muusikoita Patti Smithistä Iggy Popiin, niin heidän kontribuutionsa elokuvalle jäävät pikkuruisiksi.
Juoni, se mitä elokuvassa juonta on, rakentuu muutaman rakkaussuhteen ympärille; uraansa aloittelevat muusikot Faye (Rooney Mara) ja B. V. (Ryan Gosling) pyörivät tuttava- ja kollegapiirissä, jossa tutuimmaksi käy varakas musiikkituottaja Cook (Michael Fassbender) B.V. ja Cook ovat ne jotka tuntuvat intohimoisimmin kiinnostuneilta toisistaan. Se on kuitenkin vain bromance, kahden toisiinsa ja toistensa tyyliin mieltyneen jätkän homososiaalisuutta.
• • •
Cook pitää lähettyvillään Natalie Portmanin esittämää opettajasta tarjoilijaksi ryhtynyttä Rhondaa. Kaikki neljä ovat toistensa seurassa kuin ylisuuriksi kasvaneita teini-ikäisiä. Eivätkä elokuvan ihmiset vielä heihin lopu: Mukaan kuvioihin tulevat vielä muusikko Lykke Lin esittämä muusikko, jolla hänelläkin on ollut sutinaa Goslingin tulkitseman B.V.n kanssa. B.V. vaikuttaakin elokuvan suurelta naissankarilta, koska hän ehtii myös yrittämään suhteentapaista omilla ehdoillaan elävän Amandan (Cate Blanchett) kanssa. On helppoa mennä sekaisin sen suhteen onko kyseessä suhteiden kahdeksikko, kuusikko vai nelikko. Suhteet ovat kuitenkin niin heppoisia ja lyhytaikaisia, että on epäiltävä olivatko ne koskaan hipaisua enempää. Se on varmaa, että rahakkaalla tuottajalla, Cookilla on keskimääräistä enemmän paholaismaisia tai sanottaisiinko mefistotelisia ominaisuuksia, kun taas taiteilijoiksi halajavat puhdassydämiset sielut ovat enimmäkseen viattomia.
• • •
Muutamat amerikkalaiskriitikot ovat nähneet Song to Songissa viimeisen osan trilogiasta, jonka edelliset osat olivat To The Wonder (2012) ja Knight of Cups (2015). Osa Malickin elokuvien katsomiskokemusta on mielikuva Malickin kaikkien vuosien 2011-2016 elokuvien sulautumisesta toisiinsa; yksi kuva tai kohtaus yhdestä elokuvasta tuo mieleen jotain vastaavaa edeltävissä elokuvissa. Tällä tavoin Malickin elokuvat muodostavat kuin yhden yhteisen kokonaisuuden, jota läpäisee Malickin tahto valistaa ihmiskuntaa omilla kuvillaan. Malickin taiteilijuutta on koota suunnaton määrä meditatiiviselta vaikuttavia kuvia, joista hän muovaa kokonaisuuden vasta leikkausvaiheessa. On ehkä väistämätöntä että metodin kulkeutuessa pohjimmiltaan muuttumattomana elokuvasta toiseen, myös samantyyppiset kuvat, rinnastukset ja kohtaukset kulkeutuvat elokuvasta toiseen. Näin ollen Malickin yksittäisiä elokuvia on vaikea pitää selvärajaisina yksittäisinä taideteoksina sinänsä, jos ne tosiaankin ovat vain osa yhtä suurempaa kokonaisuutta.
• • •
On sanottu, että Malick etsii elokuvillaan jumaluutta, jumalaisuutta tai pyhyyttä tai että hän etsii niiden ilmenemismuotoja luonnosta, rakkaudesta, seksistä tai taiteesta. Malickin perusviritys on aina The New World (2005) – ja The Tree of Life (2011) -elokuvista lähtien ollut uskonnollinen, ja noissa kahdessa nimenomaisessa elokuvassa vahvana pohjavireenä on kristillinen teologia. Vaikka niitä voi tulkita toisellakin tavoin uskonnollisiksi, siten että pääasia on jonkinasteinen hengellisyys tai ylipäätään ajatus sielusta. Malickin elokuvissa ei saarnata pelastusoppia, eikä muutenkaan esitetä järeitä käsityksiä oikeasta ja väärästä eli tuomioita tai suosituksia ei jaella. Turun Sanomien legendaariselle elokuvakriitikko Tapani Maskulalle Malick on osa amerikkalaisen elokuvan suurten, yksinäisten omapäisten nerojen jatkumoa: ” Terrence Malick on amerikkalaisen elokuvan suuria yksinäisiä arvoituksia, viimeisin linkki siinä itsepäisten nerojen ketjussa, johon hänen lisäkseen kuuluvat Erich von Stroheim, Orson Welles ja Stanley Kubrick.”
• • •
http://www.ts.fi/kulttuuri/elokuvat/1074103215/Haavoittuva+paratiisi
Malickin viimeaikaisista elokuvista vuoden 2011 The Tree Of Life on ikään kuin se prototyyppi, jota hän kerronnallisesti tavalla tai toisella varioi. Jos The Tree Of Life -elokuvan läpikäyvä teema on lapsuuden viattomuus ja sen menettämisestä koituva murhe, niin ne ovat tunnetiloja, joiden intensiteettiä Malick tahtoo toistaa kuin muusikko, joka toistaa samaa sointukulkua tavoitellessaan unohtamansa mestariteoksen suurta tunnetta kuin hän ajattelisi ”Kun se tällä tuli kerran, niin miksei nytkin.” The Tree of Life tuntuisi sanovan hyvin painokkaasti, että se mitä ihminen uskoo omaksi ainutkertaiseksi kokemuksekseen saattaa ollakin vain solutason alkulimojen liikettä, kuin viruksen pulpahtamista isäntäsolunsa sisään. Ja että suurin onni sekoittuu aina murheeseen. Puhtaana näistä kokemuksista ei saa ainoatakaan, ne ovat aina sekoittuneita.
• • •
The Tree of Life -elokuvassa näkyivät ne kerronnan perusosat joiden käyttöön Malick on palannut kaikissa elokuvissaan sittemmin. Näkyvin on kamera, joka tuntuu haluavan olla läsnä kaikkialla samanaikaisesti tallentamassa ei niinkään kertomusta, vaan luomassa vaikutelmaa tunnetilasta, ihmisen eräänlaisesta valaistumisen hetkestä, jolloin hän ymmärtää, mikä on maailmankaikkeudessa hänen osansa tähtipölynä, josta kaikki näkyväkin on tehty. Kuiskaileva kertojanääni, jonka lähdettä ei pysty paikallistamaan. Se voi tai voi olla olemattakin kunkin kohtauksen oletettu päähenkilö, jonka tajunnanvirtana kertojankuiskailua on helppo pitää. Se voi olla joku muukin kohtauksen henkilöistä tai osallisista. Ääni saattaa kuulua oletetulle jumalalle tai vaikka sielullistetulle talolle tai luonnolle, jos sellaisia kohtauksessa on läsnä.
• • •
Pidän Malickin elokuvia pinnallisempana viihteenä kuin hän itse ehkä haluaisi, koska niissä on niin paljon kitschiä ja silkkaa banaaliutta. Huomaan ymmärtäväni sekä niitä, joiden mielestä Malick elokuvineen pitäisi jättää silleen henkisen navankaivelun suurimpana estetisoijana ja banalisoijana, eräänlaisena elokuvan Paulo Coelhona. Ymmärrän kyllä heitäkin, joille Malickin elokuvat ovat vakavasti otettavaa henkistä ja elokuvataiteellista etsintää jota pilkataan juuri sen vakavuuden takia. Jos ketkään tässä maailmassa saavat pilkkaa osakseen niin tosikot, ja tosikko Malick on. Huumoria hänen viimeaikaisista elokuvistaan ei löydä kammallakaan. Ehkä hänen pitäisi antaa halveksimalleen maailmallisuudelle periksi sen verran, että se tekisi hänen elokuvistaan edes vähän lähestyttävämpiä.
Song To Song
Ohjaus ja käsikirjoitus: Terrence Malick
Kuvaus: Emmanuel Lubezki
Pääosissa: Ryan Gosling, Michael Fassbender, Rooney Mara, Natalie Portman.
Kesto: 2 h 8 min.
