Tämä elokuva nostaa yhden ihmisen elämäntyön ja -tarinan suureksi vapautumisen symboliksi. Touko Laaksosen (1920-1991) alias Tom of Finlandin elämä ja historia saavat antaa muodon vanhalle, ankealle sodanaikaiselle ja -jälkeiselle Suomelle ja siitä kansainvälisyyteen suuntautumisen myötä vapautumisen tarinalle. Pekka Strangin intensiivisesti esittämästä päähenkilöstä, sodassa tulenjohtajana Helsingin ilmatorjuntarykmentissä kunnostautuneesta sittemmin mainospiirtäjänä työskennelleestä Laaksosesta ja elokuva kertoo vain hänen työnsä ja rakkauselämänsä kautta, kovinkaan paljon muuta elämää satunnaisia seuraelämätuokioita lukuun ottamatta elokuva ei hänelle suo.
Elokuvassa painottuu sodanaikaisen ja -jälkeisen Suomen ilmapiirin painostavuus. Homoseksuaaleilla oli aina riski joko tulla hakatuksi ravintolakäynnin tai puistosta seksikumppanin etsinnän yhteydessä. Tai tulla ilmiannetuksi poliisille, sillä rikollisina kohdeltuja homoseksuaaleja oli helppo erottaa virasta ja heitättää mielisairaalaan ”parannettaviksi.”
Laaksosen lähimpinä elokuva esittelee Jessica Grabowskyn esittämän Kaija-sisaren sekä Toukon ja Kaijan yhteiseen asuntoon aluksi vuokralaiseksi tulleen balettitanssija Veli ”Nipa” Mäkisen (Lauri Tilkanen), josta tulee aikanaan Laaksosen elämänkumppani vaikka elokuva vihjaakin siihen, että Laaksosen Kaija-sisarella olisi saattanut olla lämpimiäkin tunteita Nipaa kohtaan.
• • •
Kolmen ihmisen suojaava yhteisyys vaihtuu miesten yhteiseloksi samoihin aikoihin kun Laaksonen lähettää kuvia piirroksistaan amerikkalaiselle Physical Pictorial -bodarilehdelle. Lehteä varten Laaksonen signeeraa työnsä vain nimellä Tom, jonka jatkoksi lehdessä keksitään piirtäjän kotimaan kertova ”of Finland” -epiteetti. Julkaistujen piirrosten myötä Laaksosen työt saavat mainetta Tom of Finland -kuvina.
Elokuva näyttää pikaisesti sivuten, miten Laaksosen identiteetti homoeroottisena taiteilijana syntyi omaksi iloksi piirrellessä yön yksinäisinä hetkinä ja valpaskatseisen Laaksosen havaitessa mahdollisia piirrosten ideoita keskellä päivääkin. Seksuaalivähemmistöjen pitkistä, kovaa arkista työtä vaatineista taisteluista oikeuksiensa puolesta elokuva ei kerro, eikä se sitä yritäkään. Se vain kertoo yhden, symboliarvoltaan suuren tarinan. Siinä se on saumatonta jatkoa ohjaaja Dome Karukosken aiemmille töille. Hän tarttuu symboliarvoltaan isoihin aiheisiin, koska niissä on mahdollista liikuttaa tunteita.
• • •
Taiteilijaidentiteetin synnystä elokuva ei osaa, uskalla tai juonenjuoksutuksen pysäyttämisen pelossa välitä kertoa. Ainoan piirrosten syntymisestä kertovan repliikin mukaan Laaksosen itse on saatava erektio piirtämistään kuvista, muuten hän ei voi niitä hyväksyä. Faniensa kutsumana Laaksonen käy Amerikassakin hämmästymässä siitä miten tunnettuja hänen työnsä ovat. Vasta Amerikan-matkoillaan Laaksonen sai kenties aavistuksen siitä miten laaja vaikutus hänen töillään on ollut nähdessään miten fantasioista piirroksiksi muuttuneet kuvat olivat tulleet lihaksi. Hyvät tarkoitukset eivät istu elokuvaan aivan ristiriidatta: Yhtenä hetkenä leffa panee päähenkilönsä sanomaan, ettei hän ole mikään vapaustaistelija, ja seuraavassa sitten tekeekin hänestä sellaisen.
