Taistelulähetit – 1917 keskittyy katsojan koukuttamiseen juoneen aivan kuin tekijöitä huolettaisi että katsojia piinaa kysymys: “Mitä sitten tapahtui?” Osoittaa kieltämättä taitoa tiivistää yksi 1900-luvun  suurimmista poliittisista ja inhimillisistä katastrofeista jännäksi juonenkuluksi. Sen elokuva tekee nostamalla esiin yksittäistapahtuman joka saa edustaa koko sotaa. Viime vuosikymmenien sotaelokuvista tunnetuin,  Steven Spielbergin  Pelastakaa sotamies Ryan (1998) kuuluu lajinsa tyypillisimpiin sikäli että siinä on korostetusti  haluttu  saada katsoja mieltämään sodankäynti helvetiksi maan päällä, silti nykyaikaisen sotaelokuvan pitäisi samaan aikaan olla sekä vatsaakääntävän realistinen että myös  koukuttavan jännittävä.

• • •

Taistelulähetit – 1917  -elokuvan juoni ja muoto eivät voisi olla yksinkertaisemmat; Tässä tapauksessa juoni eli tapahtumainkulku pitää yhtä elokuvan muodon kanssa. Kyseessä on yksi pitkä juoksu, joka kestonsa aikana vaihtelee tahtiaan kävelystä tai ryöminnästä juoksuksi tilanteen mukaan. Kahden nuoren brittikorpraalin, Schofieldin (George MacKay) ja Blaken (Dean-Charles Chapman)  saatua käskyn  Colin Firthin esittämältä kenraalilta käskyn toimittaa eräälle everstille viesti, että saksalaisten strateginen vetäytyminen rintamalta onkin  hämäystä, jonka nimenomainen tarkoitus on houkutella 1600 sotilaan vahvuinen brittipataljoona hyökkäämään suoraan ansaan tuhottavaksi. Viestin toimittamiseksi ajoissa korpraalien on  taivallettava  halki  tuhotun ei-kenenkään-maan jossa reittiä reunustavat lahonneet ruumiit, ansat ja vetäytyneiden saksalaisjoukkojen  jättämät varusteet jotka aavemaisella tavalla muistuttavat brittejä heidän samankaltaisuudestaan vihollistensa kanssa.

• • •

 Yksi osa katsojan koukuttamista on pitää meteliä siitä, että elokuva olisi oletetusti kuvattu yhtenä pitkänä katkeamattomana otoksena.   Markkinoinnin tarkoitus on sama kuin markkinoinnin aina on: saada yleisö uskomaan että leikkaamattomuuden ihmettä kannattaa tulla katsomaan ja sen takia luopumaan rahoistaan lippukassalla. Vaellus halki sodan raunioiden voi muistuttaa monia tietokonepelejä, semminkin kun elokuvassa kuva pysyy liki kaiken aikaa kahden päähenkilönsä matkassa ikään kuin heidän vierellään tai takanaan. Valittu kuvakulma vie ajatukset  toiseen elokuvaan, unkarilaisen László Nemesin  teokseen Son of Saul (2015). Nemesin elokuvan juttu oli siinä, että  kuva oli alati liikkeessä, kulkemassa päähenkilön mukana hänen kuumeisessa etsinnässään.

• • •

Taistelulähetit  – 1917 on sikäli samankaltainen kuin Son of Saul, ettei sen intensiivisyys hellitä kuin pikku hetkiksi. Ohjaaja Sam Mendesin ja kuvaaja Roger Deakinsin  ilmeinen tavoite on ollut tehdä Taistelulähetit  – 1917 –elokuvasta  immersiivisen tuntuinen. Sellainen että se loisi mielikuvan tapahtumiin mukaan pääsemisestä sillä että se näyttäisi  leikkaamattomalta, vaikkei se sitä todellisuudessa olekaan. Leikkaukset on tehty huomaamattomasti saumakohdat häivyttäen.  Elokuva on huomattavan taidokas, ja sitä voi ihastella visuaalisena taikatemppuna. Toisinaan kamera kääntyy toiseen suuntaan mihin päähenkilöt näyttäisivät olevan menossa, ja se tai hetkelliset pimeyden yltymiset öisinä aikoina tai silloin kun toinen korpraaleista menettää tajuntansa tarjoavat mahdollisuuden juonellisiin siirtymiin. Elokuva hyötyy siitä, mitä isommalta valkokankaalta sen katsoo. Itse näin sen Helsingin Itäkeskuksen Finnkinon Imax-salissa ja kuvakoko ja kuvasuhde  olivat sen mukaisia.

• • •

 Kuvan tarkkuus voimisti katsomiskokemuksen intensiivisyyttä, mutta hiukan yllätyksellisesti elokuva jättää vaikutelman, ettei siinä olisi juurikaan isoja yleiskuvia, koska se kulkee niin tiiviisti päähenkilöidensä mukana ettei se anna aikaa ja tilaa laajoille yleiskuville näyttämässä lähettejä juoksemassa halki sodan maiseman. Elokuvan tämä visuaalinen piirre on linjassa sen sisällön kanssa. Taistelulähetit  – 1917 ei  aseta ensimmäistä maailmansotaa minkäänlaiseen historiallis-poliittiseen kontekstiin. Se on vain yksilötarina, pääasianaan jännitys vailla ymmärrystä maailmasta. Vielä yksi elokuva jota Taistelulähetit  – 1917  muistuttaa on  Utøyan joukkosurmasta kertonut Erik Poppen elokuva U-July 22(2018), sillä norjalaiselokuvassakin pyrittiin yhden  katkeamattoman oton vaikutelmaan, kamera seurasi  päähenkilöiksi valittuja kuin olisi ollut heidän mukanaan. U-July 22 -elokuvan tarkoitus oli  mennä katsojan tunteisiin eli puhutella enemmän vatsanpohjaa kuin älyä.

• • •

Taistelulähetit  – 1917   tempaa katsojansa viestiä vievien korpraalien asemaan pelkäämään, tuntemaan ja tarkkailemaan heidän mukanaan. Se ei ole täysin viatonta. Elokuvan loppupuolella on kohtaus, jossa  hyökkäykseen lähtöä odottelevat  brittisotilaat laulavat melankolista laulua pikku metsikössä. Laulu, Wayfaring Stranger on alunperin amerikkalainen kansanlaulu tai gospel-kappale 1800-luvulta. Amerikkalaisuudestaan huolimatta se sopii liiankin hyvin siihen Kiplingin leimaamaan brittiläiseen  melankoliseen romanttisuuteen, jonka elähdytti  brittiläisen imperiumin upseereja heidän taistellessaan imperiumin sodissa 1800-luvulla. Ensimmäinen maailmansota oli mentaliteetiltaan suoraa jatkoa britti-imperiumin valloitussodille, joissa imperiumi uskoi sankaruuteen, kuninkaaseen ja isänmaahan, uhrimieleen ja kuolemalle vihkiytymiseen.

Taistelulähetit  – 1917.

Ohjaus: Sam Mendes.

Käsikirjoitus: Sam Mendes &Krysty Wilson-Cairns.

Kuvaus: Roger Deakins.

Pääosissa: Dean-Charles  Chapman, George MacKay, Colin Firth, Robert Maaser.

Kesto: 1 h 59 min.

Ikäraja: 16.

Ensi-ilta: 24.1. 2020.