Kuten nykyään tapana on, niin kaikille vähänkään menestyneille elokuville, kotimaisillekin kyhätään jatko-osa. Tässä tapauksessa sitä ei ole tarvinnut ryhtyä erikseen väsäilemään, koska Marja Pyykön ohjaamaYösyöttö (2017)perustui kirjailija Eve Hietamiehen romaaniin, jolle Hietamies oli jo ehtinyt kirjoittaa jatkoa. Yösyöttö oli tarina Petteri Summasen esittämästä isästä, toimittaja Antti Pasasesta joka päätyy poikavauvansa yksinhuoltajaksi, koska lapsen äiti painelee yksin etelänlomalle heti synnytyslaitoksen ovesta ulos päästyään, koska häntä nyt ei huvittanut olla äiti. Yösyöttö oli kömpelöä komediaa miehestä säheltämässä yksin kotona vauvan kanssa.
• • •
Tarhapäivä-elokuvassa edelliselokuvan vauvaikäinen Paavo-poika on jo kasvanut tarhaikään ja Antti on töissäkäyvä yh-isä jonka elämään ei paljon muuta mahdu kuin pojan hoitaminen, tarhaanvienti ja sieltä haku, kotonaolo ja työ. Vaikka hän tunteekin epäaistillista rakkautta jossain määrin samassa tilanteessa olevaa ystäväänsä Enniä (Marja Salo) kohtaan niin Antti Pasanen kätkee visusti tunteensa. Haikailuun ja arjen pyöritykseen tulee keskeytys, kun Enni odottamatta päätyy sairaalaan vakavasti loukkaantuneena ja hänen Terttu-tyttärensä (Ellen Herler) tuleekin tilapäisesti Antin ja Paavon perheeseen.
• • •
Sijaisvanhempana Antti joutuu opettelemaan aivan uusia taitoja, joista keskeisin on tytön kanssa elämisen taito; monet erilaisten lettien sitomiset on opittava ja sekin että Terttu on lukutaitoisena Paavo-poikaa (Olavi von Bagh) huomattavasti edistyneempi. Kaikkia lapsia ei voikaan kohdella kuin samasta muotista tulleena. Antin kipuilu Ennin kanssa ja vaaleanpunaisen värin monien sävyjen kanssa elämään opettelu saavat hyvin hitaasti Antin tajuamaan ettei hän oikeastaan tiedä naisista mitään. Enni , joka pitää Anttia veljen kaltaisena, toisin sanoen ystävänä joka on seksuaalisesti ja romanttisesti mahdoton kumppaniksi. Osoittaa ohjaaja Tiina Lymin ja käsikirjoittaja Anna Viitalan taidokkuutta esittää Ennin ja Antin suhde moniulotteisena ystävyytenä. Pasanen tuntee olevansa hylätty ystävyysvyöhykkeelle ja varmasti tuntee pistäviä epäilyksiä, että Enni käyttää hyväkseen hänen romanttisia tunteitaan. Silti elokuva säilyttää heidän suhteessaan kaikki sävyt.
• • •
Ja koska suomalaiset haluavat katsoa itseään kotimaisissa elokuvissa, niin elokuvan ilmekin on sen mukaisesti arkinen, mikään ei näytä liian hienolta ja kaikki on kuin suoraan marketin hyllyltä eli Tarhapäivä on suuren keskivertoyleisön maun mukaista maailmankuvaltaan ja väritykseltään. Edeltävään elokuvaan, suhteellisen yksiulotteiseen Yösyöttöön verrattuna Tarhapäivässä on kuitenkin enemmän ja erilaisempia tunteita, tilanteita ja sävyjä.
• • •
Elokuva palaa ajoittain kuin vanhasta muistista komedian elkeisiin, ihan kuin tekijät pelkäisivät minkään vähänkään komediaa vakavamman säikäyttävän katsojat pois. Tarhapäivä hakee hetken muotoaan ja vauhtiaan koomisten tilanteiden raiteilta, muttei koskaan pääse rullaamaan kunnolla komediana. Tarhapäivä on elokuva jonka tekijät ovat tajunneet, että laaja-alaisempi elämän- ja draamankäsitys vetoaa katsojiin paremmin kuin elokuvan junttaaminen komedian raiteille väkisin, semminkin kun käsillä on tarina, jossa ovat mukana kyyneleet ja nauru. Alussa on mies ja meri, kuin loputon aava vapaus eli yksinäisyys. Lopussa on mies puutarhajuhlissa joissa hänen täytyy lopulta puhua ihmisten kanssa, eikä hän voi eikä kenties välitä enää tähyillä loputtoman yksinäiseen vapauteen. Näiden kahden kohtauksen välille jännitettynä Tarhapäivässä on kyse mitä ikäkuluimmasta tarinasta, miehen sosiaalistamisesta perheen ja yhteiskunnan jäseneksi isänä joka tietää paikkansa.
Tarhapäivä
Ohjaus: Tiina Lymi.
Käsikirjoitus: Anna Viitala & Tiina Lymi, Eve Hietamiehen alkuperäisromaanista.
Pääosissa: Petteri Summanen, Marja Salo, Ellen Herler, Olavi von Bagh ja Ria Kataja.
Kesto: 1 h 37 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 15.11. 2019.
