Euroopan elokuva-akatemia, The European Film Academy (EFA) on jakanut ns. Euro-Oscareita jo vuodesta 1988, jolloin juhlallisuudet järjestettiin silloisessa Länsi-Berliinissä ja parhaan eurooppalaisen elokuvan palkinnon voitti tuolloin Krzysztof Kieslowski elokuvallaan Lyhyt elokuva tappamisesta. Elokuvaohjaaja Wim Wenders on muistellut, miten Kieslowskin voittaessaan lausuma toive Puolan todellisesta kuulumisesta Eurooppaan sai Wendersin tuntemaan EFA:n palkinnon merkityksellisemmäksi kuin se ehkä olikaan. Olihan niin, että juuri silloin 30 vuotta sitten, kun Neuvostoliiton johtoon tullut Mihail Gorbatšov oli julistanut Neuvostoliiton sallivan demokraattiset uudistukset Itä-Euroopassa maailman yli pyyhkäisi toivon henkäys joka heijastui moniin maailmantapahtumiin myös muille aloille kuin politiikkaan.
• • •
Euroopan elokuva-akatemian ensimmäisiä juhlallisuuksia vuonna 1988 epäilemättä kannatteli sellainen toiveikkuuden ilmapiiri jota ei ole sittemmin koettu. Nykyisessä brexitin, terrori-iskujen, populismin ja elokuvakritiikin kitumisen luonnehtimassa ilmapiirissä voisi luulla ettei eurooppalaisella elokuvalla ole minkäänlaisia syitä juhlimiseen. Päinvastoin, kun niitä kuitenkin on. Muutamia erinomaisen hienoja elokuvia on kuitenkin tehty, eikä niissä sen kummemmin vikaa ole, ettei niitä ole nähnyt juuri kukaan. Osuvimmasta päästä esimerkkejä on tanskalaisohjaaja Gustav MöllerinThe Guilty ( Den Skyldige), jossa Jakob Cedergrenin esittämä kenttätyöstä hätäkeskuksen päivystykseen siirretty poliisi Asger saa puhelun naiselta jonka uskoo istuvan siepattuna liikkuvassa autossa. Alkaa moninkertainen kilpajuoksu aikaa vastaan. On saatava selville missä ja mihin menossa on se auto, josta nainen soittaa, ja miten naisen lapset pärjäävät.
• • •
Vaikka kaikki oleellinen tapahtuu sekä katsojan että päivystävän poliisin päässä, niin kyseessä ei silti ole kuunnelma, vaan elokuva, siksi paljon The Guiltyn onnistuminen riippuu Jakob Cedergrenin loistavasta näyttelijäntyöstä, elokuvan valaistuksesta ja ennen kaikkea rytmityksestä. Eurooppalaisen elokuvan perinteelle uskollisesti The Guilty kääntää niukkuuden edukseen.Periatteessa vai yhden, suljetun huoneen kamaridraama laajenee kammionsa ulkopuolista maailmaa koskevaksi kokoaan isommaksi elokuvaksi. Suomessa The Guilty on nähty vain syksyn 2018 Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla, eikä ole tiedossa tuoko sitä kukaan maahan.
• • •
Sevillassa pystit tänä vuionna jakava EFA antaa elämäntyöpalkinnon espanjalaiselle näyttelijättärelle Carmen Mauralle. Espanjalaisen elokuvan legendaa oli jo vähän aikakin muistaa. Toisenkin elämäntyöpalkinnon EFA tänä vuonna antaa, sillä se palkitsee brittinäyttelijä Ralph Fiennesin”eurooppalaisesta saavutuksesta maailman elokuvassa.” Sitä voi pitää raffinoituna tapana ilmaista, että Fiennes tuo jo pelkällä läsnäolollaan ja varsinkin brittiaksentillaan vääjäämätöntä hienostuneisuutta Hollywoodin moukkien tuottamiin elokuviin. Totta puhuen Fiennes, jonka tunnetuimat elokuvaroolit ovat Harry Potter-elokuvien pääpahis lordi Voldemortin ohella viimeaikaisten James Bond-leffojen M, Englantilaisen potilaanlentäjä Almásy sekä Schindlerin listan keskitysleirikomentaja Amos Goeth, on tehnyt muutakin kuin yleisöelokuvia. Hollywood-leffojen ohella Fiennes on johdonmukaisesti tehnyt myös eurooppalaista uraa, näytellyt ja ohjannut itsekin.