Toisinaan toimintaelokuva haistaa nykyhetken kipupisteet pelottavan tarkasti. Sen tekee Sicario 2: Soldado. Se on eräänlainen jatko-osa kolmen vuoden takaiselle Sicario-elokuvalle, jossa nähtiin Yhdysvaltain turvallisuusorganisaatioiden FBI:n ja CIA:n agentteja suitsimassa meksikolaisten huumekartellien liepeille syntynyttä rikollisuutta. Amerikkalaisagentit toimivat elokuvassa pääasiassa omin päin, eivätkä seuraukset olleet kauniita. Edellisessä, vuoden 2015 Sicariossa oli päähenkilö, naispuolinen FBI-agentti Kate Macer (Emily Blunt), joka edusti jonkinlaista järjen ja suhteellisuudentajun ääntä. Sen tilalle ovat Donald Trumpin ajan henkeen sopien tulleet CIA:n likaisten operaatioiden erikoismiehen, Josh Brolinin esittämän Matt Graverin tokaisu, jonka mukaan hän tekee tasan mitä haluaa oli hän sitten Amerikassa tai Afrikassa. Sicario 2: Soldadon juonen moottori on salakuljetus, huumeiden tai ihmisten, niistä jälkimmäiset ovat tuottoisamoia, koska ihmisten kilohinta on huumeita parempi.
• • •
Elokuvan alussa on outo esipuheenomainen jakso, jossa näytetään islamistifundamentalisteja tekemässä itsemurhapommi-iskuja Yhdysvalloissa. Ensimmäinen terroristi on meksikolaisten huumekartellien Amerikkaan salakuljettama, toiset ovat kotoperäisiä fanaatikkoja. Islamisti-jakso on elokuvassa kuvittamassa sitä, miten mikä tahansa terrorismia vastaan taisteleva organisaatio saa määrättömästi rahaa ja resursseja.Monin osin elokuva jatkaa edellisen Sicarion teemoja Yhdysvalloista käymässä sotaa lähinaapurinsa alueella ihan miten huvittaa. Elokuvan juonta käyttää Yhdysvaltain meksikolaisia huumekartelleja vastaan suunnattu salainen operaatio, jossa CIA-mies Graverin täytyy usuttaa kilpailevat kartellit toistensa kurkkuun toisen kartellin johtajan tyttären tekaistulla sieppauksella. Sen työn hän ulkoistaa edelliselokuvassa lohduttomaksi tappajaksi muuttuneelle entiselle juristille Alejandrolle (Benicio Del Toro), joka joutuu taas autiomaahan taivaltamaan. Yksi elokuvan henkilöistä on meksikolais-amerikkalainen teinipoika Miguel, jolla on sukunsa puolesta yhteyksiä huumebisnekseen. Vaikka hän tahtoisi kovasti päästä mukaan ansaitsemaan hyviä rahoja, niin aivan täysillä hän ei ole mukana. Elijah Rodriguezin esittämä Miguel Hernandez, joka on aivan hyvin nuoren Michael Corleonen näköinen, on se puolimykkä todistaja, joka näkee kaiken ja jolta kestää oppia ymmärtämään. Mitä ilmeisimmin vääjäämätön jatko-osa kertoo, mitä tapahtuu jos Miguel ja huumekeisari Carlos Reyesin tytär Isabela (Isabela Moner) kohtaavat ja yhdistävät tietonsa, voimansa ja vihansa.
• • •
Ensimmäisen Sicario-elokuvan aloitus oli kuvottavuudessaan omaa luokkaansa. Siinä FBI-agentti Macer (Emily Blunt) päätyy meksikolaisten huumekartellien jälkiä tutkiessaan arizonalaisen autiomaan laidalla taloon, jonka seinistä, lattioista ja muistakin rakenteista löytyy muoviin käärittyjä ruumiita. Käytännössä koko talo oli kuolleista ruumiista rakennettu. Suoraviivaisemmin ei voi sanoa kaikkien huumebisneksen osallisten; Rikollisten ja heitä tutkivien ja kiinniottavien viranomaistenkin olevan osaltaan aiheuttamassa ihmisten kuolemaa. Enimmäkseen Sicario 2: Soldado toimii action-pitoisena trillerinä, sillä siinä on hyvin rakennettuja toimintakohtauksia, mutta kokonaisuuden toimivuus jättää toivomisen varaa. Sinällään tarpeettoman jatko-osaelokuvan paras ansio on, että se saa arvostamaan Denis Villeneuven ohjaamaa ensimmäistä Sicariota vieläkin enemmän, koska se oli tiivis, tiukkarakenteinen elokuva. Italialaisohjaaja Stefano Sollima on tehnyt Sicario 2: Soldadosta todella synkeän, Sitä oli myös hänen oma Rooman huumegangstereiden, kiinteistökeinottelijoiden ja poliitikkojen yhteyksistä draamaa luonut Suburra-elokuvansa (2016). Siinä elokuvassa ei jäänyt ainoatakaan hyväksi kutsuttavaa ihmistä eloon.
• • •
Mahtipontisiin eleisiin ihastuneen Taylor Sheridanin käsikirjoituksessa on pyrkimystä esittää kyseenalaiset sankarinsa Matt Graver ja Alejandro eräänlaisina peckinpahilaisina sankareina, jotka ampuvat tiensä ulos kaikista umpikujista joihin päätyvät. Sam Peckinpahin elokuvista Sicario 2eroaa siinä, että siitä puuttuu tyystin kaikenlainen lopullisuuden ja traagisuuden tuntu. Sicario 2:n sinänsä taidokkaasti tehty ja esitetty väkivalta on elokuvaväkivaltaa ja sellaisena vain tyhjiä eleitä. Benicio Del Toro esittää murhemielisen tappajan roolinsa niin raskaskäyntisesti, ettei suoritukseen muita sävyjä mahdu. Siitä huolimatta Del Toroa katselee mieluummin kuin Josh Brolinia taas yhtenä leveilevänä palkkasoturina. Elokuvaa heikentää sekin, että se pelkistää miespäähenkilönsä, Alejandron ja Mattin yksiulotteisiksi ikoneiksi, väkivaltaviihteen tympeiksi toimintasankareiksi. Sicario 2: Soldadon heikkouksiin kuuluu myös tietty tarkoituksettomuus myös esteettisesti. Edelliselokuvan kuvaaja Roger Deakins sai autiomaakuvansa tihkumaan uhkaa ja merkityksen tuntua, siinä missä Sicario 2:nkuvannut Dariusz Wolski tyytyy paljon tavanomaisempiin kuviin.
- • •
Edellinen Sicariooli parempi elokuva kuin tämä Sicario 2: Soldado, useammastakin syystä. Ensinnäkin aiempi elokuva pysyi paremmin koossa. Kanadalaisohjaaja Denis Villeneuveoli tehnyt sen jänteväksi kokonaisuudeksi. Sicario 2on tipauttanut työryhmästään pääosanäyttelijä Emily Bluntinja kuvaaja Roger Deakinsja huumeisiin kuollut säveltäjä Jóhann Jóhannson on korvattu muilla ammattilaisilla. Uusi leffa ei niinkään jatka edellistä elokuvaa, vaan tuntuu ennemmin kuin vakiintuneiden tyyppien ja tilanteiden tv-sarjan uudelta jaksolta. Sicario 2: Soldadoon kuin uusi episodi pitkässä jatkuvajuonisessa tv-sarjassa. Ensimmäisen Sicarion musiikin teki islantilaissyntyinen Jóhann Jóhannson, jonka score-musiikki oli harvinaisen immersiivistä nykyaikaisuudessaan. Sicario 2: Soldadon musiikin tehnyt Hildur Guðnadóttir on tehnyt lyömäsoitinvoittoista musiikkia, joka on vähintään yhtä tehokasta kuin Jóhannsoninkin musiikki, erilaista tosin, muttei huonompaa.
• • •
Ensimmäisen Sicarionpääosaa esitti Emily Blunt, jonka ihanteellisen roolihahmon silmin näimme tapahtumat. Sicario 2on kuin uskottava jäljitelmä edeltäjästään: varjojen sodan vainoharhaiseen maailmaan päädytään nytkin, mutta eksyneempinä ja lohduttomammissa tunnelmissa. Elokuvan ensi-illan aikoihin Aamulehteenkirjoittamassani arvostelussa sanoin : ”Sicarionparhaita hetkiä ovat ne tuokiot, joina toiminnan mäiske tai suuret yleiskuvat imaistaan äkkiä pieniksi, intiimeiksi hetkiksi Emily Bluntin katseessa. Ison osan elokuvaa agentti Macer viettää sivustakatsojana, jolle tehtävän perimmäinen tarkoitus on yhtä suuri arvoitus kuin elokuvan katsojillekin. Macer ei ole karski amatsoni, vaan hänen kovuutensa on rehellisyyttä ja moraalisuutta. Hänellä on varaa ottaa hetki ja miettiä, miksi juuri hänet on haluttu tehtävään. Hän on se moraalinen kompassi, joka näyttää oikean suunnan silloin kun hyvien jätkien veljeskunta hyökkäilee vieraan valtion alueelle miten huvittaa.”
Uudessa Sicario 2: Soldadossa ei tällaista moraalista kompassia ole, on vain moraalittomuutta.
Sicario 2: Soldado
Ohjaus: Stefano Sollima, Taylor Sheridanin käsikirjoituksesta.
Pääosissa: Josh Brolin, Benicio Del Toro, Isabela Moner, Elijah Rodriguez.
Kesto: 2 h 2 min.
Ikäraja: 16.