Viime syyskuussa 96-vuotiaana kuolleen lukuisien sivuosien ja vain muutamien pääosien näyttelijän Harry Dean Stantonin viimeiseksi jäänyt elokuva Lucky, jonka on voinut nähdä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla, on pitkälti kuin päätähtensä elokuvaesiintyjänä, melua pitämätön, ajatuksille tilaa antava independent-henkinen mieleen jäävä juttu. Nyt elokuva on saatu ensi-iltaan elokuvateattereihin.
Ohjaaja John Carroll Lynch, lukemattomien sivuosien näyttelijä itsekin – hän esitti Coen-veljesten Fargo-elokuvassa Frances McDormandin näyttelemän poliisipäällikön aviomiestä sekä vahvasti murhaajaksi epäiltyä miestä David Fincherin Zodiacissa. Lynch pitää esikoiselokuvansa Luckyn parahultaisesti pienimuotoisena lyhyiden tuokiokuvien ja kohtaamisten sarjana. Päähenkilö on Lucky-nimeä kantava hyvinkin yli 90-vuotias mies.
• • •
Elokuvan tapahtumapaikka on kaktusten pilkuttaman autiomaan laitamilla sijaitsevan kaupunkipahanen. Sen katuja pitkin Lucky kävellä käpsyttelee päivittäin puhallellen huuliharpustaan Red River Valleynsäveliä. Lucky niinsanotusti kuuluu kotipaikkansa kalustoon: kaikki tuntevat hänet ja hän tuntee kaikki. Hän on oldtimer-hahmo, jonka käsi hamuaa savukkeita paikallisessa dinerissa vaikkei siellä saa polttaa. Lucky polttaa sanojensa mukaan askin päivässä ja pysyy silti hengissä. Kerran selittämättömästi kaaduttuaan kotonaan Lucky saa lääkäriltään huikean lakonisen diagnoosin: ”Olet vanha ja vanhenet kaiken aikaa.” Elokuva on eräänlainen muuttumattomuuden muistomerkki. On alusta asti selvää, että päähenkilön päivät tapaavat toistua samankaltaisina. Luckyn aamutoimet ovat ripeitä; Aamusavukkeen, hampaidenpesusta, parranajosta ja aamujumpasta huolehtimisen ja maitolasillisen tyhjentämisen jälkeen hänen ohjelmansa kuuluvat tervehdysten vaihto tuttujen kanssa ja taivallus kuppilaan aamukahville.
• • •
Elokuvaa virkistävät muuttumattomuuden kuvaamisen keskellä muutamat sykähdyttävät tapaamiset tai juttuhetket, joissa saattaa nauttia ihmisten välisen yhteyden syntymisestä tai syntymättömyydestäkin, kuten silloin, kun Luckyn kantakuppilaan päätyy Ron Livingstonin esittämä vakuutusasiamies Bobby Lawrence, jolle Lucky on illalla kapakassa ärhennellyt, koska pitää vakuutusasiamiehiä ja muita hänen kaltaisiaan ellei nyt aivan paholaisen lähetteinä, niin ainakin sinne päin. Asiaan tietenkin kuuluu, että Lucky on vakaumuksellinen ateisti. Lawrencen yrittäessä täyttää kuppilan ilmatilaa näennäislupsakalla rupattelulla Luckyn vastaus on murhaava: ”Small talk on vielä epämukavaa hiljaisuuttakin kauheampaa.” Luckyn pitkät vaikenevat katseet ovat paljonpuhuvia.
• • •
Elokuva vie katsojansa ajatukset ja tunteet paitsi Stantonin pitkään uraan näyttelijänä myös inhimilliseen kokemukseen kuolevaisuudesta ja katoavuudesta. Ihme on se, että mikään tästä ei aja katsojaansa synkkyyteen vaan päinvastoin iloon siitä, että on saanut nähdä kenties hyvinkin paljon elokuvia, joissa Stanton on esiintynyt Wim Wendersin Paris, Texasista John Hughesin Pretty in Pinkiin ja loppuaikoina vielä David Lynchin tv-sarja Twin Peaksin loppukiriin ja vielä useampiin muihin. Lucky-elokuvan sydämeenkäyvimpiin kuuluu kohtaus erään tuttavan pojan syntymäpäivillä. Kohtaus on täynnä iloa elämästä, ja ilo sekoittuu Luckyn itsensä tietoisuuteen väistämättömästä kuolemasta. Realismia arvostava Lucky ymmärtää olevansa vain vieraana näissä elämäksi kutsutuissa kemuissa. Kun Lucky jättää kuvan hiljaa kuin tuuli hänen jälkeensä jää kukkiva erämaa.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Rakkautta & anarkiaa -festivaalijuttuna 21.9. 2017.
