10 tunnin ajatuskoe, millainen olisi mahdollinen uusi paavi, joka olisi kaikkea sitä, mitä kahden viime vuosisadan paavit eivät ole koskaan olleet, sitä on italialaisohjaaja Paolo Sorrentinon The Young Pope -sarja. Päähenkilö on alle 50-vuotiaana paaviksikin nuori ja historian ensimmäinen ketjupolttava ja kevytcolaa hörppivä, rock-tähden tavoin käyttäytyvä amerikkalaispaavi, jonka päätyminen kirkkoruhtinaaksi on mitä ilmeisimmin osoitus katolisen kirkon hätäännyksestä muuttuvan maailman edessä. Sarja antaa ymmärtää, että uusi, nuori paavi on kardinaaleista kukaties hyväksikin kirkolle tuoreuttamalla instituution imagoa ja kardinaalit voivat hallita kirkkoa mielensä mukaan päämiehen ollessa vielä nuori ja kokematon. Ohjaaja-käsikirjoittaja Paolo Sorrentinon mukaan häntä kiinnosti kertoa tarina nykyisen, uudistusmielisenä näyttäytyvän paavi Franciscuksen vastakohdasta, koska Sorrentino pitää mahdollisena että nykyistä, vapaamielistä paavia seuraisi hyvin toisenlainen hengellinen johtaja. The Hollywood Reporter -lehden mukaan Sorrentino ei usko katolisen kirkon pystyvän sitoutumaan modernisaatioon. Sarjan juoni on, että kardinaalien käsinukeksi valitulla amerikkalaisella kirkonmiehellä onkin oma tahto ja paljon villejä ideoita instituution muokkaamisesta toisenlaiseksi kuin se on. Ensimmäisessä puheessaan Pietarinkirkon aukiolle kokoontuneelle kansalle hän antautuu teologisen raivon valtaan ja syyttää ihmisiä jumalan hylkäämisestä.
Jude Law’n esittämä paavi Pius XIII, siviilinimeltään Lenny Belardo on kaikkea muuta kuin luokseen kutsuva lempeä hengellinen johtaja. Hän kieltää kasvojensa valokuvaamisen ja esittää puheensa Pietarinkirkon parvekkeen varjoista häämöttävänä hahmona, koska hän tahtoo palauttaa kirkon, papiston ja paavin mystiikan ja pyhyyden tekemällä heistä luoksepääsemättömiä ja samalla puhdistamalla Vatikaanin kaikesta paavin kasvoilla käytävästä krääsämyynnistä. Paavi Pius XIII:lle esikuvia julkisuuskuvan hallinnassa ovat anonyyminä esiintyvä taiteilija Banksy, elektronisen musiikin duo Daft Punk, yksityisyyttään raivokkaasti varjelleet kirjailija J.D. Salinger ja elokuvaohjaaja Stanley Kubrick. Nuori paavi laskee ainakin aluksi oikein; mitä salailevammin hän käyttäytyy, sitä isompi julkkis hänestä tulee. Amerikkalaisille lehdille ja internet-julkaisuille antamissaan haastatteluissa Sorrentino on puhunut katolisesta kirkosta maailman ensimmäisenä spektaakkeleiden tuottajana ja siten rinnastanut siihen myös sarjansa. The Young Pope vertautuu moniin nykytelevision ilmiöiksi nousseisiin sarjoihin. Eniten ehkä HBO:n tuottamaan House of Cardsiin, jonka koukuttavuudesta valtaosa muotoutui päähenkilön senaattori Frank Underwoodin (Kevin Spacey) pohjattomasta laskelmoivuudesta ja suoraan katsojille lausuttujen huomautusten purevuudesta. The Young Popessa on hetkiä, jolloin voisi odottaa paavin puhkeavan vastaaviin sarkasmeihin. Sorrentinon tyylitajua osoittaa, ettei hän anna niin käydä.
The Young Popea voi katsoa kahdelta suunnalta; kuvana roomalais-katolilaisuudesta ja myös osana elokuvaohjaaja Sorrentinon töiden jatkumoa.
• • •
Katolisen uskon kulmakiviin kuuluvaa äidin ja lapsen suhdetta sarja projisoi eri suunnilta; ensinnäkin päähenkilön, Lenny Belardon oma suhde äitiinsä on jäänyt pahasti kesken hänen hippivanhempiensa jätettyä hänet kesken lapsuuden.
Eräänlaisena kasvattiäitinään toimivaa nunna sisar Maryä (Diane Keaton) Lenny Belardo kutsuu aikuisenakin äidiksi. Katolista kirkkoa on tavattu kutsua äitikirkoksi, koska se pitää itseään sinä alkukirkkona, josta kaikki muut kristilliset kirkot ovat versoneet. Eikä Belardon suhde tähänkään äitiinsä ole ongelmaton.
Paavi Piuksena Belardo omaksuu tiukasti konservatiivisen, liki vanhatestamentillisen linjan suhteessa aborttiin ja homoseksuaalisuuteen. Niiden kaikkien ytimessä on kysymys äitiydestä ja suhteesta lasten synnyttämiseen.
Ei ole kovin kaukaa haettua sanoa, että Sorrentino kuvaa nuoren paavinsa Messiaana, jonka henkisiä vanhempia ovat sisar Mary ja kardinaali Spencer (James Cromwell), jota Pius kutsuukin kirjaimellisesti ”henkiseksi isäkseen.” Tällä pyhällä perheellä, Josefin, Marian ja Jeesuksen kolmikolla on fyysinen vastineensa sarjan todellisuudessa, Vatikaanin sveitsiläiskaartin jäsen, Peter ja hänen vaimonsa Esther (Ludivine Sagnier), jotka pakenevat Vatikaanista kuin raamatullinen vastineensa Israelista Egyptiin karkuun ruhtinaan (mieli)valtaa.
• • •
Oma lukunsa on sarja alkutekstijakso, jossa nuori paavi löntystelee mielihyvää uhkuen jollain kirkkovaltion palatsin käytävällä, jonka seinille on ripustettu taideteoksia, jotka kuvaavat kristinuskon historiaa. Ensimmäisessä maalauksessa on 1600-luvun hollantilaisen maalarin Gerard van Honthorstin Paimenten kumarrus vuodelta 1622.
Sorrentinon ilkikurisuutta on tuoda käytäväkävelyyn mukaan teoksesta toiseen liikkuva meteori, joka kristinuskon historian mukaisesti ilmoittaa sijainnillaan Kristus-lapsen syntymäpaikan. Meteori jatkaa komeettana teoksesta toiseen sivuten kristinuskon taiteessa esitettyjä historiallisia tapahtumia. Meteori päätyy satiirisesta taiteestaan tunnetun Maurizio Cattelanin Yhdeksäs tunti -teokseen, missä meteori keikauttaa kumoon puolalaissyntyisen paavi Johannes Paavali II:n kuvan jättäen näyttämön avoimeksi nuorelle paaville. Vain 10-osaisen yhden tuotantokauden mittaisen sarjan päätyttyä voi ajatella luonnehtiiko alkutekstijakso sarja päähenkilöä pelkäksi tähdenlennoksi. Alkutekstimusiikkina soi brittiräppäri Devlinin versio Bob Dylanin ja myös Jimi Hendrixin kappaleesta All Along the Watchtower, mikä tuo kuviin sekä räyhäkkyyttä että myös Sorrentinon elokuville ominaista ironiaa.
• • •
Sorrentinolle ominaisia piirteitä The Young Popessa on useita; Tyhjyyden tai pikemminkin jonkinlainen painottomuuden tunne ja hankaluus saada kiinni mistään. Suuri kauneus -elokuvassa tuota kaiken liukuvuutta esitti päähenkilö Jep Gambardellan halvaantuneisuus Rooman tarjoamien ajanviettotapojen loputtomuuden edessä. Hänellä oli aina mahdollisuus valita henkevien illallisten tai aivottoman bailaamisen välillä. Suuri kauneus-elokuvan musiikkivalinnoissa kuuluu, miten ne heijastavat Sorrentino-universumin painottomuuden tunnetta. Ylevimmät katkelmat Bizet’n, Verdin ja Preisnerin teoksista leikataan räikeään ja meluisaan italodiskoon. Ylevä ja alhainen vuorottelevat yhden minuutin sisällä. Elokuvassa päähenkilön lähimmät ystävät esitellään nopeilla, ohikiitävillä luonnehdinnoilla. Sama kerrontatekniikka on käytössä The Young Pope -sarjassa päähenkilön lähimpiä tuttavia ja työtovereita esiteltäessä. Sorrentino on tuonut elokuvistaan tutun likimain juonettoman kerronnan tv-sarjaansakin; Juuri mitään ei tapahdu – mutta kuitenkin tapahtuu. On jotain felliniläistä siinä hirviömäisessä kasautumisessa, millä välähdykset Vatikaanista kasvavat merkityksistä tiheäksi freskoksi, eikä niinkään tarkasti määriteltyjen tapahtumakulkujen ketjuksi.
Tv-sarjan päähenkilö on Vatikaanissa ulkopuolinen, aivan kuten oli Suuren kauneuden Jep Gambardella, napolilainen Roomassa. Myös Giulio Andreotti -mukaelma Il Divo esitti päähenkilönsä vallan piirien ulkopuolisena. Valtaa ja sen liikkeitä ymmärtävänä, skandaalien vainoamana poliitikkona. Youth-elokuvan päähenkilöiden ulkopuolisuus on ikääntyneisyyttä, maksaläikkineen ja muistoineen kaikkineen he ovat peruuttamattoman etäällä ihastelemistaan nuorista.
Visuaalinen ylenpalttisuus leimaa useita Sorrentinon elokuvia. Suuressa kauneudessa oli Rooma klassisine arkkitehtuureineen, Youth-elokuvassa ovat ylellisen alppihotellin maisemat ja Sorrentinolle tyypillisesti piinallisen harkitut kuvat ja kompositiot.
The Young Popessa ylenpalttisuutta tarjoavat Vatikaanin loputtomat taideaarteet sekä ne koristeelliset asetelmat joihin perusväreihin – kardinaalien punaiseen, nunnien ja kirkonmiesten mustaan ja paavin valkoiseen vaatetetut päähenkilöt taipuvat. Vaikka sarjan ensimmäinen tuotantokausi päättyi dramaattisesti umpikujan näköiseen tilanteeseen, niin toinen kausi on tiettävästi jo tekeillä.
Suomessa sarjaa näyttää suoratoistopalvelu cmore.fi.