Jussi-ehdokkuuksien tultua julki 20. tammikuuta niistä käy ilmi paljon mielenkiintoista kotimaisen elokuvan nykytilasta ja elokuva-alan sisäisistä arvostuksista.

Se, että Juho Kuosmasen Hymyilevä mies kahmaisi peräti 10 ehdokkuutta tuskin yllättää ketään. Missä kategorioissa Hymyilevä mies EI saanut ehdokkuuksia, se kertoo jo jotain. Jussi-juhlia järjestävän yhdistyksen. Filmiauran organisoimassa Jussi-ehdokkuuksien esiraadissa ei nähty että Hymyilevä mies -elokuvassa olisi ylipäätään ollut naispääosaa. Nyrkkeilijä Olli Mäen haaveiden naista, Raijaa, esittävän Oona Airolan suorituksen Jussi-ehdokkuuksien esivalintaraati noteerasi sivuosaksi, tosin sellaisenakin Jussi-palkintoehdokkuuteen yltäväksi.

• • •

 En tiedä halusivatko elokuvan tekijät pitää Raijan roolin tietoisesti suhteelisen pienenä, koska elokuvan tapahtuma-aikaan vuonna 1962 naiset olivat Suomessa yhteiskunnallisesti, poliittisesti ja kaikin tavoin muutenkin vielä sivuosassa kaikessa elämässä paitsi perheiden sisällä tai ylipäätään lastenhoitoon liittyvissä asioissa.  Elokuvan sisällä Raijan rooli on ainakin minusta oikea naispääosa; Repliikkejä on enemmän kuin muutama, Airola pääsee tekemään näyttelijäntyötä kasvoillaan.

Jos Hymyilevässä miehessä on naissivuosa, niin se on Elis Askin vaimoa näyttelevällä Joanna Haarttilla.

Enkä tiedä sitäkään arastelivatko Juho Kuosmanen ja hänen työryhmänsä Raijan roolin kasvattamista isommaksi kuin mitä se kenties todellisuudessakin oli. Vaikka Hymyilevä mies ei varsinainen näköiselokuva olekaan, niin elokuvan tietty pyrkimys aitouteen epookkinsa kuvaamisessa on suuri osa leffan viehätystä. Ohjaaja Kuosmanen on haastatteluissaan kertonut miten paljon hän on arvostanut sitä miten tosielämän Olli ja Raija Mäki ovat kiitelleet Hymyilevää miestä todentuntuisuudesta.

• • •

Lavastuksesta Hymyilevä mies ei saanut Jussi -ehdokkuutta, mutta elokuvan lähimmät kilpailijat ehdokkuuksien määrässä, Tyttö nimeltä Varpu – ja Jättiläinen -elokuvat kyllä saivat ehdokkuuden, niiden lisäksi lavastusehdokkuus meni vielä Pahan kukat -elokuvan lavastaneelle Santtu Toivolalle. Ehkä Hymyilevän miehen työryhmän ja tuottajan mielihyvä siitä, kuinka helpolla he pääsivät vuoden 1962 epookin lavastamisesta kuvatessaan elokuvansa mustavalkoisena kääntyi tässä kohdin heitä vastaan.

Muita kategorioita, missä Hymyilevä mies ei saanut ehdokkuutta, ovat vielä musiikki ja äänisuunnittelu. Onhan toki niin, että yksikään raati ei tahdo kasata kaikkien palkintokategorioiden ehdokkuuksia yhdelle ja samalle elokuvalle viskellen sekaan ehdokkuuksia muillekin elokuville ikään kuin säälistä osoitukseksi siitä, että muitakin elokuvia on olemassa kuin se yksi.

• • •

Dokumenttielokuvien ehdokkuudet rajautuivat kolmelle elokuvalle; Katja Gauriloffin ohjaamalle sveitsiläiskirjailija Robert Crottet’n ja kolttasaamelaisen tarinankertoja Kaisan tapaamisesta ja kolttien kulttuurin tuhosta kertovalle Kuun metsän Kaisalle. Ja kaunismuotoiselle henkilö- ja yleistä historiaa hyödyntävälle dokumentaariselle essee-elokuvalle, Ari Matikaisen ohjaamalle Sota ja mielenrauha -elokuvalle, joka kerratessaan jatkosodan tapahtumia vei katsojansa mielenterveydeltään järkkyneiden sotilaiden kertomusten ja kirjeiden avulla syvälle sotakokemusten sisään. Samalla elokuva varoitteli joukkoliikunnan vaaroista, sillä elokuva piti ylenpalttista innostumista liikunnasta ja urheilusta suorana polkuna äärioikeistolaisuuteen, militarismiin ja sotapsykoosiin. Dokumenttielokuvista lähimpänä tätä päivää on Juan Reinan ohjaama Takaisin pintaan, joka tekee näkyväksi Norjassa tapahtuneen suomalaisten luolasukeltajien onnettomuuden vaiheet pelastusyrityksineen ja kuolleiden sukeltajien ruumiiden takaisinhakuineen.

• • •

Esivalintaraati nosti nämä vakavissaan taiteeksi tehdyt dokumenttielokuvat ehdokkaiksi yli dokumenttielokuvana markkinoidun Eput-elokuvan edelle. Pidän Eput-elokuvaa en niinkään puhdasverisenä dokumenttielokuvana kuin Eppu Normaali -yhtyeen faneille suunnattuna oheistuotteena. Sama oheistuoteulottuvuus koskee toistakin pop-musiikkia sivunnutta dokumenttielokuvana markkinoitua elokuvaa eli Danny-elokuvaa.

Jussiehdokkuuksien kasautumisten ja saamatta jäämisten joukossa piilee yksi äärimmäisen teoreettisesti mahdollinen henkilökohtainen tuplapotti.

Elokuvaaja Tuomo Hutri sai ehdokkuudet kahdesta elokuvasta, ne ovat Jättiläinen ja Tyttö nimeltä Varpu. Kolmas ehdokkuus meni Hymyilevän miehen kuvanneelle J-P Passille. Kaikki kolme ovat ansaittuja ehdokkuuksia, mikä ei yhtään vähennä valinnan vaikeutta sillä hetkellä kun tehtävä äänestyspäätös. Molemmat kuvaajat, Hutri ja Passi ovat pitkän uran tehneitä ja palkittuja kuvaajia. Jussi-palkinto on vältellyt Hutria tätä ennen jo neljästi. Voi olla, että viides ja kuudes ehdokkuus tuovat Jussi-juhlista jotain kotiin vietävää. Mutta luulenpa, että Jussi-äänestäjät ratkaisevat valintansa jättämällä Hutrin ilman palkintoa, tekemällä helpon valinnan Hymyilevän miehen ja JP Passin puolesta.