Julieta
Ohjaus ja käsikirjoitus: Pedro Almodovar Pääosissa: Adriana Ugarte, Emma Suárez, Priscilla Delgado, Blanca Parés. Kuvaus: Jean-Claude Larrieu Musiikki: Alberto Iglesias. Kesto: 1 tunti 39 min.
Elokuvaa ei voi pitää ihan jäähyväisinä tai elokuvataiteilijan testamenttina, mutta siihen on silti kertynyt paljon sitä, mistä Almodovar ja hänen elokuvansa tunnetaan. Hänen monesti punaisen värin hallitsemaan palettiinsa on tullut uusiakin värejä, nyt näkyvimmin sininen kaikissa sävyissään. Kaiken näkyvän, kuten värien, kankaiden, ruokien ja esineiden herkullisuus on jos mahdollista, vieläkin intensiivisempää kuin ennen.
Elokuva avaa näkymän nyt 66-vuotiaan Almodovarin mietteisiin ikääntymisestä ja siitä elämän jälkipuolen tilinteosta, jota ihminen voi käydä muistojensa ja menneisyytensä kanssa. Julietassa on läsnä päättymisen tuntu, ymmärrys ajan loppumisesta ja siitä, että rakkaimmistakin ihmisistä täytyy joskus erota. Almodovarin itsensä käsikirjoittaman elokuvan tarina on kotoisin kanadalaiskirjailija Alice Munron kolmesta Karkulainen-kokoelmassa julkaistusta novellista.
Jutun juoni on mitä yksinkertaisin; Useassa aikatasossa tapahtuvan tarinan äidin ja tyttären, Julietan ja Antian välirikko johtaa syiden ja historian avaamiseen. Koko elokuva on Julietan pitkä selvitys äitinsä hylänneelle tyttärelle. Se on Julietan itsensä omasta näkökulmastaan kertoma tarina siitä, mitä kaikkea piti tapahtua, jotta tytär olisi ylipäätään olemassa, miten Julieta tapasi tyttärensä isän ja miten elämä sujui Julietan muutettua yksinhuoltajaäitinä Madridiin.
Äiti-Julieta on ollut tytär itsekin, jonka elämässä näkyy hänen perheestään tuttujen tilanteiden ja toimintatapojen periytyminen.
Julieta-elokuva muodostaa vahvan käänteisen peilikuvan Almodovarin kymmenen vuoden takaiselle Volverille. Siinäkin äitien ja tytärten suhde oli kaiken syy ja seuraus. Volverissa äiti hylkäsi jälkikasvunsa kun taas Julietassa käy toisinpäin. Fyysisiä hylkäämisiä, poislähtöjä vaikuttavampaa Julietassa on maailmankatsomuksellinen ero. Julieta on tehnyt eron äitinsä ja sukunsa ja perheensä elämäntapaan. Volverissa keskeistä oli naisten kesken periytyvä yhteisöllisyys, tavat ja kulttuuri. Julietan päähenkilö tahtoo kahdesti elämässään selkeästi irti taakaksi kokemastaan menneisyydestä; Opiskelijanuoruudessaan, jolloin hän suuntautuu urbaanin sivistyneistön elämään ja keski-iässään, jolloin hän tahtoo hylätä masennuksensa ja surunsa muuttamalla pois Madridista ja kuolettamalla tyttären kaipaustaan ja kirjoittaa itseään tytöstä päiväkirjaan ja kirjeisiin.
• • •
Tytär valitsee toisenlaiset arvot kuin äitinsä, jonka moraali on ankkuroitunut siihen suurten ikäluokkien tuntemaan vapaudenkaipuuseen ja -riemuun, jota he tunsivat sanoutuessaan irti francolaisen Espanjan elämäntavoista. Tyttärelle äidin edustama vapaus on tyhjää. Vaikka Julietaa itseään ei koskaan luonnehdita poliittisesti, niin pikkuruisista vihjeistä päätellen nuorelle, opiskelijaikäiselle Julietalle francolaisuudesta vapautuminen on ollut identiteettiä luova sukupolvikokemus, mikä heijastaa uransa alkuaikojen Almodovaria, jota Helena Ylänen luonnehti ” falangistien peukalon alta karkuun päässeeksi rienaajaksi.” http://nyt.fi/a1353043732637
Julietan finaaliksi Almodovar on pannut soimaan pitkään ihailemansa meksikolaislaulaja Chavela Vargasin, ranchera-musiikin esittäjän laulun. Vargasin rosoinen ääni tulkitsee kappaleen Si No Te Vas. Nelisen vuotta sitten 93-vuotiaana kuollut Vargas oli espanjankielisessä maailmassa sosiaalisia, seksuaalisia ja musiikillisia rajoja rikkonut räväkkä kulttuuri-ikoni, lesbonainen joka härnäsi machoja pukeutumalla miesten vaatteisiin, kantamalla pistoolia, polttamalla sikaria ja kumoamalla sisäänsä mittaamattomasti alkoholia. Almodovar käytti Vargasin musiikkia myös Salaisuuteni kukka -elokuvassa.
Julieta on Almodovarin elokuvista yksi hillityimpiä ja sisäänpäinkääntyneimpiä. Tämä introverttiys on kontemploivaa hiljaisuutta, joka antaa tilaa katsoa omaan menneisyyteen, punnita elämässä tehtyjä ratkaisuja. Elokuvan hillitty pinta on kuin siinä nähty galicialaisen Ferrol-joen suistosta avautuva tyyni meri, jonka pinnan alla kuohuvat myrskyt kuin valmiina purkautumistaan odottaen.
Ainakin kaksi päähenkilöä jää elokuvassa tyystin vaille omaa ääntä; kolmen naisen ja yhden teinitytön myrskykeskuksen keskellä elävä Xoan, jonka rooliksi jää siittää tytär, kuolla ja jäädä muistelevan kaipauksen kohteeksi. Tytär Antian jääminen etäiseksi on tavallaan koko juttu, koska Julieta itse ei tunne tytärtään, jonka tunteet ja ajatukset jäävät vihjeiden varaan. Haluttomuudessaan sanoa mitään lopullisesti määriteltyä, ja vuolailla kulttuurillisilla ja vahvasti Hitchcock-vaikutteisilla elokuvahistoriallisilla viitteillään Julieta avaa tulkinnallisesti rikkaan maiseman, johon tekee mieli palata vielä monesti.
Tässäkin elokuvassa näkyy Almodovarin uskallus käyttää naisnäyttelijöidensä kasvoja isoissa, koko kankaan alueelle leväytetyissä kuvissa. Hänellä on kyky saada näyttelijänsä lupautumaan seinänkokoisiin kasvokuviin, joita naisnäyttelijät tuntuvat nykyään arastelevan, koska saattavat pelätä kauneusleikkausten jälkien näkyvän.
Elokuvassa näkyy myös ammatissaan varmaotteisen ohjaajan kokemuksen tuoma uskallus antautua lempeälle, kuin tanssien etenevälle kuvien ja kerronnan rytmille. •
