Jari Sedergren ja Ilkka Kippola: Dokumentin utopiat. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1944-1989. SKS 2015. 680 s.
Tässä kirjassa dokumenttielokuvan historia näyttäytyy pitkälle elokuvia tuottavien yhtiöiden historiana – paljon enemmän kuin elokuvia tekevien yksittäisten taiteilijoiden, auteurien historiana.
Jari Sedergrenin ja Ilkka Kippolan mukaan suomalaisen dokumenttielokuvan historia on pitkälti Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan historiaa.
Sedergren ja Kippola toteuttavat teoksessaan kaikkien historiikkien perustehtävää, joka on muistuttaa, ettei mikään nykyhetkessä itsestäänselvyydeltä tuntuva, kuten vaikka kotimainen dokumenttielokuva, ole syntynyt muuten kuin pitkän, monia kehitysvaiheita vaatineen prosessin tuloksena. On ollut välttämätöntä, että dokumenttielokuva, sellaisena kuin sen nykyään tunnemme, on elänyt varhaisvaiheidensa idut esimerkiksi matkailunedistämisviranomaisten Suomi-kuvaa kirkastavina lyhytelokuvina, teollisuuden tai maatalouden tuotantovaiheita esittelevinä elokuvina. Vasta kun tällaiset vaiheet on käyty läpi, niistä on voitu oppia se mitä niistä opittavissa on.
Dokumenttielokuvat ja niiden tekijät ovat olleet mukana luomassa kansakunnalle utiopioita, näkyjä edistyksestä, jota kohti Suomen on pyrittävä.
Sedergrenin ja Kippolan teoksen oivaltavinta osuutta on aines, joka nivoo nämä edistyksen päämäärät osaksi dokumenttielokuvan historiallisuutta.
Arkikielessä edistyksellisyys on tullut tarkoittamaan kulttuurielämän vasemmistolaisuuskautta 1960-luvulta 1970- ja 1980-luvulle. Tämän ajanjakson Dokumentin utopiat näkee prosessina, jossa dokumenttielokuvat ja niiden tekijät ovat olleet mukana luomassa kansakunnalle utopioita, näkyjä edistyksestä, jota kohti Suomen on pyrittävä.
Filmihullu toi vallankumouksen dokkareihin
Jälleenrakennuskauden taituttua vakiintuneen hyvinvoinnin kaudeksi teollisuus- ja mainoselokuvien alta alkoi nousta esiin uuden suomalaisen lyhytelokuvan ohjelma, missä ratkaiseva osuus oli ranskalaisen uuden aallon elokuvan tuomilla ajattelulla ja ideoilla sekä Filmihullu-lehdellä, joka ”kytki liikkuvan kuvan älyköt polemiikkiin kulttuurivallankumousten hulluna vuonna 1968.”
”Vastaelokuvan” ja ”suoran elokuvan” kaltaiset sloganit todistavat elokuvan kulttuurivallankumouksen alkaneen estetiikasta, eikä niinkään politiikasta. Sedergren ja Kippola rakentavat orgaanisen kertomuksen, jossa uuden aallon ideat lankeavat maaperään, jota käyvät vuorollaan möyhentämässä New American Cineman jo avoimemmin poliittiset lähestymistavat ja underground-liikkeen ranttaliksipano, joita seurasi elokuvien ja niiden tekijöiden politisoituminen vasemmistoradikalismiksi, joka imaistiin valtionpalkinnoilla, apurahoilla ja muilla julkisen hyväksynnän merkeillä nopeasti osaksi porvarillista yhteiskuntaa.
Näihin 1960-luvun vuosiin osuvat monet nykyhetkelle tärkeiden instituutioiden rakentaminen, kuten 1969 Ruotsin mallin mukaisesti perustettu Suomen elokuvasäätiö, jonka ”tuli rahoittaa lähinnä näytelmäelokuvaa ja istuttaa maahan uuden aallon vesitetty versio.” Säätiön lisäksi taiteilija-apurahajärjestelmän synty juontaa noihin aikoihin.
Kuvatessaan näitä radikalismin, avointen vastakkainasetteluiden ja nopeiden muutosten vuosia teos tuntuu päätähuimaavalta luettavalta ja sen esiinnostamat ihmiset Peter von Baghista Antti Peippoon ja Martti Soramäkeen vaikuttavat legendaarisilta menneisyyden jättiläisiltä.
Dokumentin utopiat miellyttää paitsi sujuvana luettavana myös oivaltavana ja laaja-alaisena lähteidenkäytön esimerkkinä; ei niin pientä julkaisua, etteivätkö tekijät olisi osanneet kaivaa esiin teoksensa kannalta oleellisimpia tekstejä ja lähteitä.
Elokuvayhtiöissä puurtavien yksittäisten tekijöiden aikojen ja taiteilijoiden aikojen vuorottelu näyttäisi tämän teoksen perusteella olevan kotimaisen dokumenttielokuvan luonteenomaisinta liikettä, sen omaa hengitystä. Nyttemmin yhtiöiden ja auteurien vuoroveto on saanut tälle ajalle ominaisimman muotonsa yrittäjiksi enemmän tai vähemmän pakotettujen elokuvantekijöiden omien firmojen tultua esiin, niin samalla ohjaajien brändiytyminen yhtiöihinsä on saanut vauhtia.
