She said -elokuvan päähenkilöt ovat kaksi The New York Timesin toimittajaa; Jodi Kantor (Zoe Kazan) ja Megan Twohey (Carey Mulligan). Heidän yhdessä lokakuussa 2017 tekemänsä juttu paljasti elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin ahdistelleen alaisuudessaan toimineita naisia vuosikymmenten ajan. Toimittajaparin jutun ydin oli siinä, miten Weinstein maksoi tai uhkaili ahdistelemansa naiset hiljaisiksi. Kantor ja Twohey haastattelivat Weinsteinille työskennelleitä avustajia, sihteereitä ja tunnettuja näyttelijöitä selvittääkseen millainen alaisten, neuvonantajien, juristien verkosto Hollywood-tuottajaa suojeli.
• • •
Pohjimmiltaan She said on toimittajan työn kuvausta. Se perustuu päähenkilöidensä yhdessä kirjoittamaan samannimiseen kirjaan.Omituisinta lehden antamassa kuvassa journalismista on, että, jos elokuvaa on uskominen, niin terävistä kyynärpäistään ylpeilevien newyorkilaisten lehdessä, The New York Timesissa on suorastaan leppoisan kollegiaalinen ilmapiiri. Onnistuneinta elokuvassa on se pelon tuntu, jolla jotkut haastateltavat tai jopa toimittajat asiasta puhuvat, jos ylipäätään puhuvat. Pelko vie katsojankin tunnelmat lähelle 1970-luvun klassisia vainoharhaisia trillereitä, sellaisia kuin Alan J. Pakulan The Parallax View (1974) tai Francis Ford Coppolan Keskustelu (1974).
• • •
Elokuva aivan oikein korostaa joukkovoiman merkitystä. Niin kauan kuin toimittajat metsästävät suuria yksittäisiä tähtiä tulemaan julki, he epäonnistuvat. Vasta sitten kun he ymmärtävät, että isomman joukon suojassa tavalliset avustajatkin uskaltautuvat puhumaan, alkaa tuloksiakin syntyä. She said tuo esiin myös sen, ettei Weinsteinin paljastanut juttu ollut yhden sankaritoimittajan käsialaa, vaan että toimittajia oli kaksi, itse asiassa kolme ja heillä oli takanaan toimituksen tuki. Jutuntekoa ohjasi kokenut, arvovaltainen toimituspäällikkö, joka sparrasi ja tuki toimittajakaksikkoa jutunteon ajan. Koko lehden vastaava päätoimittaja sekä lehden juristi tukivat Kantoria ja Twoheyä täysin voimin.
• • •
Elokuvaa huonontaa lepsuus sen dramatisoinnissa, sillä elokuvan reippaasti yli kahden tunnin kestosta ainakin puoli tuntia on löysää. Se kielii ohjaajan ja käsikirjoittajan rakastumisesta omaan elokuvansa. Eikä She said muutenkaan ole draamana sellainen, jota olisi katsottava herkeämättä. Sen juoneen ei ole rakennettu sellaista vetoa, joka kantaisi alusta loppuun. Jahdatessaan Weinsteinia elokuva jättää huomaamatta hänen kaltaistensa saalistajien mahdollistajat ja auttajat, joista yhden elokuva sivuuttaa kuin tarkoituksella. Weinsteinin juristin, Lisa Bloomin (Anastasia Barzee) She said työntää suorastaan taka-alalle. Arvostan She said -elokuvaa siitä, että se esittää toimittajan työn oikeana, vakavana ammattina. She saidin tutkiva journalismi on raakaa jalkatyötä vaativaa ahkerointia, jossa toimittajien on kestettävä luurien paiskomista korviinsa ja ovien sulkeutumista nenänsä edessä. Parhaimmissa toimittajaelokuvissa, kuten Presidentin miehissä (1976) draaman jännite rakentuu nousevassa kaaressa niin, että jokainen hetki tuntuu paljastukselta. Viime vuosien elokuvista Spotlight (2015) on selväpäisesti kerrottu tarina siitä, miten Boston Globe -sanomalehti paljasti katolisen kirkon peitelleen pedofiliatapauksia. Nautittavinta siinä on, ettei se rakenna toimittajista millään tavoin suuria sankareita. Suurinta sankaruutta siinä on työläs, aikaa vievä tietojen järjestelmällinen kerääminen. Spotlight onnistui nousevan draaman kaaren rakentamisessa. Paljastusten sijaan siinä juoni tiivistyi uhkaavilta tuntuviin hetkiin. She said ei ole täydellinen, mutta sentään yritys kuvata yhtä viime vuosien tärkeimmän lehtijutun syntyä.
She said.
Ohjaus: Maria Schrader.
Käsikirjoitus: Rebecca Lenkiewicz Jodi Kantorin ja Megan Twoheyn kirjoittamasta kirjasta.
Kuvaus: Natasha Braier.
Pääosissa: Zoe Kazan, Carey Mulligan, Patricia Clarkson, Andre Braugher, Jennifer Ehle, Zach Grenier, Ashley Judd.
Kesto: 2 h 19 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 18.11.2022
