Tässä kirjoituksessa on sitten juonipaljastuksia. Aika ja sen muutokset saavat No Time to Die -elokuvassa paljon tilaa, mikä näkyy jo alkutekstijakson animaatio-osuudesta, jonka kuvissa on kellonrattaita, uppoamista veteen ja putoamista hiekalle, joka onkin tiimalasin sisällä, tiimalasin, joka kaatuu nurin. Jokohan Bondin aika olisi täynnä? Ajallisuuden ajatus toistuu sekä elokuvan nimessä että repliikeissä usein mainitussa ”time”-sanassa. Bond yrittää kehittyä harrastamalla parisuhteen tapaista edellisessä Bond-elokuvassa Spectre (2015) tavatun psykiatri Madeleine Swannin (Léa Seydoux) kanssa.  Niin sanotusti eläköityneenä Bond tulee nykäistyksi seikkailuun vasta vanhan CIA-kamunsa Felix Leiterin (Jeffrey Wright) värvättyä hänet jäljittämään geeniteknologisesta laboratoriosta varastettua bioasetta ja sen keksijää.

• • •

Minä näin No Time to Diessa paljon raskasliikkeisyyttä, ohutta juonta, ja myös reippautta, tunteita ja yllätyksiä. Mutta iloa ja mielihyvää tämä elokuva ei antanut. Teknistä taitavuutta kyllä riittää. Billie Eilishin esittämä tunnusbiisikin on apea. Ana de Armasin Kuuba-kohtauksessa esittämä agentti Paloma on kyllä hauskasti kepeä. Nokkelia repliikkejäkään tälle Bondille ei ole kirjoitettu, kenties seksismin – tai jonkin muun loukkaavuuden pelossa, tai ihan vain linjapäätösten toteuttamisen vuoksi. Bond-leffoista Skyfall (2012) on edelleenkin lyömättömän loistelias rennossa viihdyttävyydessään.

• • •

  Vaikuttaa siltä, että innossaan luoda James Bondia viimeiset 15 vuotta esittäneelle Daniel Craigille ikimuistoiset jäähyväiset elokuvan tekijät tulivat astuneeksi vanhaan ansaan: Siihen että määrä korvaa laadun olemalla suoraan laatua itseään. Se, että elokuvalle on saatu kestoa ennätykselliset 2 tuntia 44 minuuttia ei tee siitä ikimuistoisen upeaa, vaan pakaraposken hermoratoja puuduttavan kokemuksen. Kevyttä viihdettä No Time to Die ei ole. Ohjaaja Cary Joji  Fukunaga ei vain saa sidottua elokuvan turhauttavan moniin suuntiin repsottavia teema- ja juonilankoja yhteen.

• • •

 Vikaa on käsikirjottajissakin; Elokuva antaa ymmärtää, että Bondilla ja hänen vanhalla CIA-kollegallaan Felix Leiterilla olisi jonkinlainen pitkällekin ulottuva yhteinen menneisyys. Mitään siitä ei tuoda esiin. Monia hahmojaan elokuva kohtelee tismalleen samoin, antaen ymmärtää, että heillä olisi merkitystä viskatakseen heidät sivuun heti tilaisuuden tullen.  Leffan pääroisto, Rami Malekin esittämä Lyutsifer Safin jää mitättömäksi uhoajaksi. Hänen ja Bondin kohtauksista puuttuu jännite, ikään kuin Safin tietäisi olevansa vain juonen välikappale, esittämässä vain roolia. Safinin suunnitelma levittää valikoivasti tappavaa pandemian tavoin leviäviä nanobotteja jää täysin motivoimattomaksi.

• • •

Käsikirjoittajia tällä tuotteella on neljä, sehän kuulostaa enemmän komitealta tai toimikunnalta kuin luovien ammattilaisten ringiltä. Ei kannattaisi puhua Bondista muuna kuin ajanvietetuotteena, joka on taloudellisessa vastuussa olevien ihmisten moninkertaisesti valvoma, tarkistama, tohtoroima, säätelemä ja uusiksi tekemä tuote. On pieni ihme, jos näin moninkertaisesti markkinatutkitussa, harmonisoidussa ja kontrolloidussa lopputuotteessa on pieniäkään inhimillisyyden tai laskelmoimattomuuden jäämiä.

• • •

No Time to Diessa ei ole sellaista hilpeän viihdyttävää piittaamattomuutta, jota Bond-leffoissa on ainakin joskus ollut. Jos jotakin, niin No Time to Die on toimintakohtauksilla pilkutettua raskasta ihmissuhdesaippuaa. No Time to Diesta pidetty meteli James Bondille tunteet antavana leffana on tyhjää puhetta, koska nimenomaan tunteita Craigin esittämä Bond poti jo vuoden 2008 Quantum of Solaceelokuvassa rakastettunsa Vesper Lyndin kuoltua edeltäneessä elokuvassa Casino Royalessa (2006). Bondille annetut sydän ja sielu ovat kuin lisävarusteita, siinä missä räjähtävät kellot ja kynätkin. Hetkittäin No Time to Die saa ikävöimään Jason Bourne -leffoja. Tässä Bond-leffassa on enemmän haikeutta ajallisuudesta ja perhemelodraamaa kuin kevyttä todellisuuspakoa.

• • •

Mahtipontisuutta en muista kovin usein Bond-leffoissa havainneeni, mutta nyt sitä löytyy. Elokuvan lopussa Hans Zimmerin musiikki paisuttelee niin, että se usuttaa tekemään kunniaa elokuvateatterissa asennossa seisten komentaja Bondille, joka antaa kaikkensa kruunun, isänmaan ja maailman puolesta. Ihon alle hiipivät nanobotteja voi ajatella tavallisen kuolevaisuuden metaforana. Nyt kun Bond altistuu idealle tavallisesta elämästä ja perheestä se koituu hänelle kohtalokkaaksi. Hänen, sananmukaisesti toksisen miehen on oltava valmis uhrautumaan, jottei olisi vaaraksi muille. Ennen kuin alamme hurrata mieheytensä pehmeää puolta edistävälle James Bondille elämää säilyttävänä voimana, on hyvä muistaa, että agentti 007:n siistiminen aikansa mukaiseksi on vain yksi tapa myydä enemmän pääsylippuja.

No Time to Die.

Ohjaus: Cary Joji Fukunaga.

Käsikirjoittajat: Neal Purvis, Robert Wade, Cary Joji Fukunaga.

Kuvaus: Linus Sandgren.

Musiikki: Hans Zimmer.

Pääosissa: Daniel Craig, Léa Seydoux, Rami Malek, Lashama Lynch, Ralph Fiennes, Ana de Armas.

Kesto: 2 h 43 min.

Ikäraja: 16.

Ensi-ilta: Elokuvateattereissa 30.9. 2021.