Jo tammikuun 2020 lopulla, kun Parasite sai Suomen ensi-iltansa saattoi sanoa, että yksi vuoden parhaita elokuvia on taatusti tässä. Ollakseen hyvinkin luokkatietoinen draama köyhästä Kimin perheestä ja miljonääriluokkaan nousseesta Parkin perheestä Parasite on ihastuttavan moniulotteinen vailla saarnaavaa dogmaattisuutta. Hajamielisempi katsoja saattaisi luulla erehtyneensä vuoden 2018 Cannesin kultaisen palmun voittaneen Shoplifters-elokuvan esitykseen. Sekä Shopliftersissä että Parasitessa on äärimmäisessä köyhyydessä elävä perhe joka koettaa tulla toimeen kyseenalaisilta näyttävin keinoin. Parasite on muun muassa elokuva kuiluna aukeavista tuloeroista ja niiden synnyttämästä kaunasta. Elokuva alkaa kuvauksella köyhästä perheestä, joka saa tottua päivittäisiin nöyryytyksiin, kuten siihen että korttelin tuhohyönteisten torjunta-aineita suihkutetaan heidän kotiinsa heidän itsensä läsnäolosta välittämättä aivan kuin he itse olisivat torjuttavia tuholaisia.
• • •
Kimin perheen äiti Chung-sook (Chang Hyae-jin) ja isä Ki-taek (Etelä-Korean arvostetuimpiin näyttelijöihin kuuluva Song Kang-ho) suhtautuvat pulmiin tyynesti pilaillen ja kaavaillen miten saada saada rahaa edes sen verran ettei tarvitsisisi kurkottaa kännykällä katonrajaan ilmaisen wifin kiinni saamiseksi. Onni näyttäisi tulevan perheen pojan Ki-woon (Woo-sik Choi) kautta, hänen eräs opiskelijakaverinsa vinkkaa hänelle rikkaasta perheestä, jonka lukiolaistytär tarvitsisi englanninopettajaa. Varmistaakseen työn saannin Ki-woo värvää kuvataiteellisesti lahjakkaan sisarensa luomaan kuvankäsittelyohjelmalla uskottavan tutkintotodistuksen. Parasiten katsominen on kuin katselisi väriään koko ajan muuttavaa taivasta. Juuri kun luulee saaneensa kiinni näkemästään värisävystä, tulee tilalle jotain muuta. Vauraan perheen koti on modernistisen, ehkä vähän brutaalinkin, betoniarkkitehtuurin tyylinäyte, kiiltelevällä lasilla ja hiotulla puulla koristeltu taidemuseon ja mausoleumin risteytys.
• • •
On mestarillinen temppu, miten ohjaaja Bong Joon-ho kääntää elokuvan alkuosan jossa meitä usutetaan hurraamaan huijareille joksikin aivan muuksi. Ihmisten lisäksi elokuvan pääosassa on kaksi kotia, mahdollisimman erilaista asuntoa; Kimin perhe elää katutason alapuolella sijaitsevassa ahtaassa murjussa kujalla jonne paikalliset juopot tapaavat toikkaroida helpottamaan oloaan. Parkien asunto on muurin ympäröimällä paremman väen kukkulalla sijaitseva betonirakentamisen tyylinäyte, kiiltelevällä lasilla ja kauniiksi hiotuilla puupinnoilla vuorattu hieman bunkkeria muistuttava koti. Vauraamman väen asuinsijoilla on hiukan Raymond Chandlerin Näkemiin kaunokaiseni -teoksessa kuvatun kaltaista, paitsi että takorautaportit ovat vaihtuneet muodinmukaisempiin: “Isoja hiljaisia kartanoita, joita suojasivat neljä metriä korkeat muurit, takorautaportit ja koristeelliset pensasaidat; ja sisäpuolella, sikäli kuin sinne onnistui pääsemään, oli auringonpaistetta, hyvin hillittyä erityislaatua, joka oli suljettu äänenpitäviin pakkauksiin yksinomaan yläluokan käyttöön.”
• • •
Varallisuuden uusjako ei ehkä ollut Ki-woon mielessä ensimmäisenä työpäivänä, kun hän lähti uusien työnantajiensa luo, hän vain älysi mahdollisuuksia ne nähdessään. Rikkaan perheen äiti Yeon-kyo (Jo Yeong-jo) joka on ilmeisen kokopäiväinen kotirouva kanniskelee mukanaan kääpiöpystykorvaa joka toimii värikoodina rouvan vaatetukselle. Rouva on lievässä ilmapäisyydessään oma lukunsa. Parkien perheen isä Park Dong-ik (Sun-kyun Lee) on vaimonsa tavoin kiinnostunein omista asioistaan, eikä siitä mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän on jossain määrin sokea, koska näkee itselleen ja perheelleen työskentelevät ihmiset palvelijoina. Köyhyys on koulinut Kimien perheestä survivalisteja, jotka tarttuvat mahdollisuuksiin saada rahaa ja elantoa siellä missä niitä näkevät. Parkien perhe on tiettyyn mittaan kääriytynyt omahyväiseen vaurauteensa uskoen sen suojelevan heitä kaikelta. Sellainen hyväuskoisuus tekee Parkeista haavoittuvia.
• • •
Kun varattomat käyvät kiinni hyväuskoisuutensa sokaisemiin rikkaisiin Parkeihin, niin tekeekö se köyhistä roistoja? Elokuva jättää eettiset kysymyksensä katsojien vastattavaksi. Elokuvantekijän sympatioiden suunnat ovat kyllä selvillä, mutta hänen taitoaan on liikutella sympatian kohdetta elokuvan mittaan niin paljon, että katsoja joutuu tarkistamaan näkökantojaan teoksen kestäessä. Elokuvan saamat kuusi Oscar-palkintoa; Parhaasta ohjauksesta, alkuperäiskäsikirjoituksesta, leikkauksesta, lavastuksesta, parhaasta elokuvasta ja parhaasta vieraskielisestä elokuvasta ovat ansaittuja pokaaleja joka ikinen, niin hyvä Parasite on.
Teksti on hennosti stilisoitu versio 31.1.2020 julkaistusta arvostelusta.
Parasite.
Ohjaus: Joon-ho Bong.
Käsikirjoitus: Joon-ho Bong ja Jin Won Han.
Kuvaus: Kyung-pyo Hon.
Leikkaus: Jinmo Yang.
Lavastus: Ha-jun Lee
Pääosissa: Kang-Ho Song, Sun-Kyun Lee, Yeo-Jeong Cho, Woo-Shik Choi, So-Dam Park, Jung-Eun Lee, Hyang-Jim Chang.
Kesto: 2 h 11 min.
Ikäraja: 16.
Ensi-ilta: 31.1. 2020, ja edelleen nähtävillä elokuvateattereissa.
