Se, että elokuvantekijät ovat uskaltautuneet tekemään uuden tulkinnan kärsimystarinasta nostamalla etualalle usein vaivaisena surijana tai ”langenneena naisena” tai pahansuovimmillaan jopa prostituoituna vähätellyn Maria Magdaleenan, on tietoinen teko. Käsikirjoittajat Helen Edmundson ja Philippa Goslett ovat halunneetkin nostaa Marian esiin Jeesuksen seuraajana ja hänen tarinansa todistajana. Elokuva esittää päähenkilönsä patriarkaalisessa kalastajayhteisössä elävänä nuorena naisena, jonka naimattomuus saa hänen perheenjäsenensä askaroimaan ajatuksilla järjestetystä avioliitosta ja myötäjäisinä annettavan karjan määrästä. Marian henkinen etsintä ilmenee syvänä uskonnollisuutena, epämääräisenä levottomuuden tunteena, eikä hän tunne kuuluvansa hänelle alusta loppuun saakka viitoitettuun elämään. Kotikylänsä naisten luotettuna kätilönä toimiva Maria saattaa mietiskellessään vaipua transsimaiseen tilaan ja puhua kielilläkin, mikä saa hänen sukulaisensa huolestumaan siinä määrin että he haetuttavat avuksi parantajan maineessa olevan nasaretilaisen rabbin. Siitä alkaa Marian ja Jeesuksen ystävyys ja muutamia Jeesuksen tekoja sivuava vaellus pitkin Juudeaa kohti pääsiäisajan Jerusalemia sekä syvenevä tuttavuus.
• • •
Jeesuksen apostolit ovat kuin ketkä tahansa roomalaisen imperialismin ikeen alla huokailevat juutalaiset, joille puhe Messiaasta tarkoittaa konkreettisen vapahduksen tuovaa poliittista johtajaa. Elokuva käy läpi muutamia raamatun tapahtumia, kuten Lazaruksen herättämisen kuolleista, palmusunnuntain, viimeisen ehtoollisen ja rahanvaihtajien karkottamisen temppelistä. Viimeksimainittu synnyttää mielleyhtymän Jeesuksesta varhaisena kapitalismikriitikkona jo ennen kuin kapitalismia oli olemassakaan. Monia kärsimystarinan tunnetuimpia kohtia, kuten kolmeakymmentä hopearahaa ja kolmesti kieltämistä on turha etsiä elokuvasta joka tyynesti sivuuttaa ne.
• • •
Tuttavuutensa aikana Magdalan Maria ja Jeesus pitävät seuraa toisilleen tavalla, joka ei aina miellytä Jeesuksen opetuslapsia. Marian seurassa Jeesus suuntautuu hyvinkin artikuloidusti kohti henkisiä asioita, pois maallisesta, minkä apostolit, etenkin järjestäytymiseen tähtäävä Pietari tulkitsevat Jeesuksen kääntymiseksi pois heistä. Maria Magdaleena -elokuvan tekijät tulevat avanneeksi länsimaiseen kristilliseen kulttuurin näkymän mahdollisesta vaihtoehtoisesta historiasta. Entäpä jos alkukristittyjen johtajaksi olisikin valikoitunut pehmeää lähestymistapaa ja armollisuutta painottanut Maria Magdaleena eikä niinkään ripeää organisoitumista, terävää määrätietoisuutta, erontekemistä roomalaisiin ja myös muihin juutalaisiin korostanut Pietari? Olisiko koko länsimainen historia kenties naisjohtoisempi, suvaitsevaisempi ja kaikkiaan inhimillisempi mitä se on ollut? Tällainen pohjimmiltaan essentialistinen ajattelu nojaa käsitykseen naisten olemukseen kuuluvasta ns. luontaisesta hyvyydestä, mutta ajatuksella voi siitä huolimatta leikitellä. Mutta pitkitetty, kerronnaltaan löysä elokuva on harmillisessa määrin heppoinen, eikä siltikään vailla mielenkiintoa.
• • •
Elokuvan ihmisistä kiinnostavin ei suinkaan ole nimihenkilö tai Jeesus, vaan myös Jacques Audiardin Profeetta-elokuvassa (2009) nähdyn Tahar Rahimin esittämä Juudas Iskariot. Hänen kohdallaan elokuvan käsikirjoittajat ovat uskaltautuneet antamaan hänelle menneisyyden, tarinan ja persoonan. Juudaksen elokuva näyttää Rooman imperiumia vastustavana kapinallisena, perheenisänä ja oman aikansa liki main terroristina jolla on syvästi henkilökohtaiset syyt toivoa välitöntä vallankumousta, mikä johti hänet toimimaan siten kuin hän teki. Se on yksi monista pienistä tavoista joilla elokuva antaa uuden tulkinnan evankeliumien kanonisoidulle petturi-Juudakselle, vaan siinäkään elokuva ei riehaannu, vaan pysyttelee pääosin tutuissa kertomuksissa.
• • •
Australialaisohjaaja Garth Davis pyrkii kovasti keskittämään huomion päähenkilöön Maria Magdaleenaan ja häntä esittävän Rooney Maran kalvakoihin kasvoihin, jopa enemmän kuin profeetaksi, rabbiksi ja parantajaksi kutsuttuun Jeesus nasaretilaiseen, mutta siltikin Maria tahtoo jäädä tässä elokuvassa enemmän sivuhenkilöksi kuin Jeesus, koska Jeesuksella on vahvuutenaan koko kristillisen kulttuurin ja historian antama voima ja etulyöntiasema, jolla vetää huomio puoleensa. ”Kukaan ei ole koskaan kysynyt minulta miltä tuntuu olla yhteydessä jumalaan”, vastaa kauniin pehmeästi puhuva Jeesus (Joaquin Phoenix) Maria Magdaleenalle tämän kysymykseen. Keskustelunpätkään tiivistyy elokuvan olemus herkkyyden esillepanona, sillä kyse on lempeydestä elämänohjeena. Itse Maria Magdaleenasta elokuva ei onnistu kertomaan juurikaan mitään inhimillistä. Jos Maria Magdaleenaa on koskaan ollut ihmisenä olemassa, niin tuosta ihmisestä elokuva ei onnistu kertomaan mitään inhimillistä. Elokuvan Marialla ei ole himoja, yksityisiä tunteita, henkilökohtaista motiivia eikä selkeää identiteettiä, joka perustelisi hänen toimintaansa.
• • •
Elokuvan tyylistä paras esimerkki on Marian sisäinen monologi, jossa kertautuu Matteuksen evankeliumin vertaus Kristuksen valtakunnan kasvamisesta kuin sinapinsiemenestä lähtien. Elokuvassa on monia hetkiä, jolloin juoksennellaan ja kuiskutellaan pitkin Palestiinan kukkuloita niin, että melkein voisi luulla Terrence Malickin ryöstäytyneen ohjaamaan tätä elokuvaa. Elokuva keskittyy sen kieltämiseen, että Maria Magdaleena olisi ollut prostituoitu ja nostaa lopussaan riemuiten esiin Vatikaanin parin vuoden takaisen päätöksen nimetä Magdalan Maria yhdeksi Jeesuksen apostoleista. Se vain vahvistaa kuvaa elokuvasta pyhimyskuvan kiillotuksena.
• • •
Maria Magdaleena nostaa kristinuskon oleellisimmiksi asioiksi rauhan, nöyryyden ja lähimmäisenrakkauden, mikä ei uusista, voimakkaista valtakunnista haaveileville miespuolisille opetuslapsille sovi. Tuoreinta elokuvassa on sen näkökulma, koska se tuo umpituttuun pääsiäistarinaan naisten perspektiivin ja tekee siten kärsimystarinasta helpommin lähestyttävän puolelle ihmiskuntaa ja siten luo tälle ajalle sopivan evankeliumin uudelleen pyhityksen.
Verrattuna pääsiäistarinan aiempiin elokuvaversioihin, kuten vaikkapa Martin Scorsesen Kristuksen viimeiseen kiusaukseen (1988) Maria Magdaleena on melko säyseä. Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumi (1967) sivuutti Maria Magdaleenan ja Dan Brown -filmatisointi Da Vinci -koodi (2006) teki Maria Magdaleenasta paitsi Jeesuksen vaimon myös pyhän feminiinisyyden ilmentymän. Davis on käynyt kuvaamassa Maria Magdaleenaa samassa etelä-italialaisessa Materan kaupungissa, missä Pasolinikin kuvasi Matteuksen evankeliuminsa.
