Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaelokuvista viimeisimpänä saa ensi-iltansa näytelmäkirjailija ja elokuvaohjaaja Heikki Kujanpään ohjaama ja yhdessä Mikko Reitalan kanssa kirjoittama Suomen hauskin mies. Se kuvaa vuotta 1918 ja sisällissodan jälkeisiä tapahtumia ja sodan osapuolien vihanpidon vaikeaa sulamista yhteisyyden tunnuksi.

Tapahtumapaikkana on Isosaaren punavankileiri Helsingin edustalla. Vangeissa on ryhmä työväenteatterilaisia, joiden joukkoon saapuu ryhmän suurin tähti, elokuvan nimessä mainittu Suomen hauskin mies, Toivo Parikka. Näyttelijäkollegat pitävät Parikkaa liukkaana petturina, jonka rike oli päästä pakoon valkoisten joukkoja. Tämä porukka Parikan pitäisi yhdistää yhdessä toimivaksi teatteriseurueeksi, koska hänet ja koko näyttelijöiden joukko on kuolemanrangaistuksen uhalla määrätty naurattamaan leirin vartijoita ja saksalaissotilaita.

• • •

Näyttelijöiden on tehtävä huvinäytelmä kiväärinpiippujen edessä. Taustalla on tiettävästi tositarina. Näytelmäseurue ottaa hupailunsa ainekset todellisuudesta, muun muassa vasta itsenäistyneen Suomen hankkeesta perustaa saksalaisen monarkin johtama kuningaskunta. Aatteelleen uskollisina työväenteatterilaiset tekevät huvinäytelmästään populaarikulttuurin alaan kuuluvan satiirisen kansankomedian. Paha kyllä, näytelmän tilaajista juuri kukaan vaikuta erityisen huumorintajuiselta. Jani Volasen esittämä vankileirin komendantti kapteeni Kalm on vakava mies, joka ei leikkiä ymmärrä eikä suvaitse. Näyttelijöistä Martti Suosalo kannattelee koko elokuvaa häikäisevällä pääosasuorituksellaan. Leena Pöystin rooli kulttuurihenkisenä kapteeninrouvana jää harmillisen mitättömäksi. Ehkä Pöystin suurta elokuvaroolia on jäätävä odottamaan. Vesa Vierikko tekee luokkakantaisen punavanki Johanssoninsa melkein kuin hänellä olisi jäänyt Varasto-komediasta rakennusurakoitsija Jylhäkorven ansatsi päälle.

• • •

Leffa on juuri sillä tavalla näytelmällinen, mitä teatteriseurueista kirjoitetut draamat usein ovat. Kujanpään elokuvassa siihen yhdistyy myös kaavamaisuus. Teatterinjohtaja-koomikko Parikka tekee sen, mitä hovinarrit aina tekevät, eli nostaa vallankäyttäjien julmistuneiden kasvojen eteen peilin ja yllättää vitsailun kohteet heidän omahyväisimmällä hetkellään. Seurueen komedian ja samalla myös elokuvan satiirisuus jää osoittelevaksi.

Lauri Viidan ja Aila Meriluodon elämää sivunneessa Putoavia enkeleitä -elokuvassa (2008) ohjaaja-käsikirjoittaja Kujanpään oivallus oli ollut jättää elokuvaan näytelmällisyyttä sen verran, että siitä tuli kerronnallinen tukipuu. Putoavien enkeleiden draamallinen voima oli kahden eri tason, kerrontatavan ja -tyylin vuorottelussa; Räiskyvän 1950-lukulaisen melodraaman ja haalistuneen 1970-lukulaisen realismin pumppaus toi elokuvaan eloa, mutta Suomen hauskin mies on liian eheä, toisin sanoen draamallisesti rosoton. Elokuvan vankileirikin on kummallisen siisti.

• • •

Voi melkein nähdä lavastajan apulaisineen asettelemassa hiekkaa ja hökkeleitä kameran kannalta parhain päin. Jos tarkoitus on kauhistaa ja hätkähdyttää vuoden 1918 tapahtumien vääryydellä ja kauheudella, ei elokuva nostata muita tunteita kuin pitkästyneisyyden. Leffa vielä näyttää puskateatterilta. Nyt tämä juttu ei elä, koska se vaikuttaa kaavamaiselta tendenssielokuvalta, joka on kirjoitettu enemmän pamfletiksi kuin eläväksi omalakiseksi elokuvaksi. Loppuratkaisunsa leffa on tehnyt puhtaasti fantasiaksi, haavekuvaksi. Elokuvaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta taltioidusta teatteriesityksestä. Järin elokuvalliselta elokuvalta Suomen hauskin mies ei tunnu, vaan filmatulta teatterilta.

Suomen hauskin mies

Ohjaus: Heikki Kujanpää.

Pääosissa: Martti Suosalo, Jani Volanen, Leena Pöysti, Paavo Kinnunen, Vesa Vierikko.

Kesto: 1 h 43 min.

Ikäraja: 12.