Professori Robert Langdon vaivaa minua. Hän opettaa tieteenalaa, symbologiaa, jota ei ole olemassakaan muualla kuin  vinksahtaneiden salaliittoteoreetikkojen ja Dan Brown -fanien mielikuvituksessa.

Langdon taistelee elokuva ja kirja toisensa jälkeen mustinta pahuutta vastaan vain perehtymällä taideteoksiin. Vaikka hänen työnsä vaikuttaakin mukavalta, niin hän joutuu altistumaan sieppauksille, tulitaisteluille, raivoisan nopeasti suoritettaville juoksumatkoille, muistinmenetyksille ja takaa-ajoille. Professorin pääasiallinen taistelumetodi on juokseminen. Kaikissa kolmessa elokuvassa, joissa professori Langdonia on nähty hän hölkkää muutaman maratonin verran pitkin museoiden käytäviä ja maailmanperintökohteiden katuja koskaan hengästymättä ja hikeentymättä saadakseen kuntoilunsa päätteeksi loistavia oivalluksen hetkiä taideteosten pohjimmaisen sisällön merkityksestä ja maailmaa uhkaavien pimeyden voimien perimmäisistä aivoituksista. Ihmemies!

Hän saa toistuvasti käsipuoleensa hemaisevia nuoria naisia, jotka tuntevat vastustamatonta halua ryhtyä Langdonin assistenteiksi, mikä tahansa hurja taistelu maailman pahantahtoisimpia järjestöjä – tai salailevia valtiollisia viranomaisia, saatika maailman terveysjärjestö WHO:n kaltaista maailmanpoliisimaista iskujoukkoa vastaan Langdonilla olisikaan menossa.

• • •

 

Korkokengistään huolimatta professorin assistentit juoksevat Langdonin mukana kuin olisivat juuri siihen valmennettuja. Vaikka Langdonilla on virka Harvardin yliopistossa, niin hän vaikuttaa ainakin Brownin Inferno-romaanin perusteella kiinnostuneemmalta puvuistaan kuin viranhoidostaan saati sitten luennoistaan tai opiskelijoistaan.  Hänen mielivaatekappaleensa on Harrisin tweed-kankaasta tehty pikkutakki ja halki Infernon hän voivottelee kadottamansa takin kaipuuta, eikä Italiassa hänen ylleen mystisesti vailla vaatekauppa-, räätäli- tai sovituskäyntiä päätynyt Brionin puku koskaan saa häneltä hyväksyntää, vain romaanin italialaiset sivuhenkilöt nyökyttelevät Langdonin pukuvalinnalle.

• • •

Langdon ei koskaan itse tule tietoiseksi siitä, miten hänenkaltaisensa suhteellisen vakaata elämää viettäneen harvardilaisprofessorin on mahdollista tunnistaa pitkänkin etäisyyden päästä kaikki takaa-ajajiensa käyttämät auto- ja asemerkit, niiden erikoisominaisuudet mielessään läpikäyden.

Kirjailija Dan Brownin käsittelyssä maailman taideaarteista ei jää jäljelle muuta kuin lavasteita salaliittoteorioilla kuorrutettuihin seikkailuihin. Brown redusoi taiteen kokoelmaksi aarrekarttoja, joissa oleellista on löytää vihje seuraavan aarrekartan sijaintipaikasta. Taiteesta tulee Brownin teoksissa loputtomasti toisiaan seuraavien aarrekarttojen katalogi, mikä on jo ajatuksenakin pohjattoman matalamielinen.

• • •

Professori Langdonin hämmentävimpiin ominaisuuksiin kuuluu kyky matkustaa vailla minkäänlaisia muodollisuuksia. Yksikään konduktööri, turvatarkastaja tai muu valvova viranomainen ei koskaan pyydä nähdäkseen Langdonin matkalippua tai passia. Hänellä on ilmeisesti jonkinlainen Harry Potterin velhonsauva, jonka heilautuksella hän häivyttää viranomaisten kiusalliset halut saada papereita nähtäväkseen. Tai sitten Langdonilla on ilmiömäinen kyky vetää puoleensa itseään mahtavampia ystäviä, joiden siivellä hän saa VIP-matkustajan kohtelun vailla rasittavia muodollisuuksia tai jonotuksia.

Haluamatta uskoa, että Dan Brown kirjoittaa tahallisen huonosti, kömpelösti ja banaalisti uskon, että hän voisi kirjoittaa vielä paljon huonomminkin. Brownin kirjoittamisen premissit sanelee hänen kohdeyleisönsä; ne miljoonat kouluja käymättömät, yleissivistymättömät jollain tavoin lukutaitoiset keskiluokkaisehkot ihmiset, joihin Brownin kirjoittamat kuvitelluille salaliitoille rakentuvat, vesitetyllä erotica/romanticalla maustetut trillerit uppoavat kuin rehu nälkäisten minkkien suihin. Tämä mies – Robert Langdon, professori vailla viranhoidollisia huolia, taianomaisesti matkustava, magneetin lailla niin kaunottaria kuin kansainvälisiä seikkailuita puoleensa vetävä taideteosten salaisuudet paljastava oppinut, elää lumottua elämää.

 

Jaa:Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone