Wong kar-wain elokuvan katsottuaan voi mielessään arvella mitä tapahtuu raivoisasti ja kipeästi polttavalle rakkaudelle, jos sen osapuolet eivät koskaan toimi tunteensa mukaan. Sitä In the Mood For Love ei kerro, sillä se ei ole niinkään perinteinen, suoraviivainen tarina, vaan unenomainen mietelmä tai muistelma. Vaikka In the Mood For Love -elokuvan voisi pelkistää pintajuonekseen, jossa kaksi nuortaparia muuttaa samaan taloon 1960-luvun alun Hongkongissa ja kun syntyy luvaton suhde, niin petetyt osapuolet lähentyvät toisiaan, ei tuo pintajuonen kuvaus tietenkään kerro sitä, miksi elokuvasta on tullut niin monille tärkeä ja melkein kuin osa omaa minuutta.

• • •

Kun Yle Teema esitti elokuvasta uuden, restauroidun version, niin pakkohan se oli katsoa, ellei muuten niin omien yli 20 vuoden takaisten elokuvateatteriensi-illan aikaisten muistojen virkistämiseksi. Aika ja etäisyys olivat tehneet elokuvalle hyvää, koska muistelen ponnistelleeni kesällä 2001 Wong kar-wain elokuvan kanssa enemmän kuin nyt.  Toki on mahdollista, että ikä ja ammatillisen kokemuksen karttuminen ovat tasoittaneet katselukokemuksia. Michael Galasson elokuvaan säveltämä musiikki korostaa kuvatun suhteen kuulumista romanttisiin muistoihin.  Itse huomasin korvieni kiinnittyvän Shigeru Umebayashin säveltämään Yumeji’s Theme -nimiseen melodiaan, jonka Umebayashi alun perin sävelsi Seijun Suzukin romanttiseen kummitusjuttuuun Yumeji (1991). Siinä taiteilija rakastuu kauniiseen leskeen, josta myös kuolleen puolison haamu kilpailee.  In the Mood For Loven varsinainen aihe ei ole niinkään intohimo kuin turhautuminen. Voi olla, että muistini johtaa minut harhaan, mutta Yumeji’s Theme kuulostaa kismittävän lähelle joiltain Alberto Iglesiasin Pedro Almodovarin elokuviin säveltämiltä sävelkuluilta. En voi kuvata sitä turhautumisen määrää, jota olen potenut tätä miettiessäni.

• • •

In the Mood For Loven kuvat liukuvat unia muistuttavalla varmuudella. Elokuvan Tony Leungin ja Maggie Cheungin esittämät päähenkilöt kiertelevät toisiaan asuintalonsa käytävillä ja nuudeliannoksia myyvän kioskin liepeillä kuin jonkin pienen ja kauniin hovitanssin esittäjät. Hehän väistävät ja kaartelevat toisiaan kuin esittäisivät menuettia, olivat he sitten kadulla samanaikaisesti tai vaihtamassa muutamia kohteliaita sanoja.  Heidän yllään leijuvat tupakansavun kiehkurat ovat kuin kysymättä jääviä kysymyksiä. Yksi elokuvan jekuista, jonka huomasin sen ainakin minulle tekevän oli se, että löysin itseni penkomasta oman muistini kerroksia kuin pahainen harrastelija-arkeologi. Elokuvan samastumiseen kutsuva voima sai minut prosessoimaan niitä kertoja, jolloin olin löytänyt itseni keskeltä mahdotonta suhdetta. Viisaammaksi tuskin olen tullut, mutta inhimillisyyden skaalan käsityskyky on saattanut kasvaa. Uudella katselukerralla elokuvan visuaalisuus korostui entisestään.

• • •

Keskusteluita ei kuvata valtavirtaelokuvalle tyypillisinä kuva- vastakuva -otosten jonona, vaan hyvin usein kohtauskuvana, jossa kertoja, oli hän sitten rouva Chan tai herra Chow kertoo keskustelun sisällön. Tämä korostaa elokuvan ja kuvatun suhteen viettelevää voimaa ja samalla myös etäällä pitämistä.  Kuvakulmat, peilit, valon käyttö ja oviaukoilla kehystetyt kuvat tuovat vielä oman etäännyttävän lisänsä.

• • •

Se, että Cheung ja Leung näyttävät niin fantastisen upeilta vielä lisää elokuvan voimaa. Mutta mihin ihmeeseen Cheungin esittämä hahmo sai pikkuruisessa asunnossaan ahdettua kaikki kymmenet, elleivät sadat kapeista kapeimmat ja korkeakauluksisemmat meidän kotelomekoiksi kutsumamme cheongsam-puvut? Elokuvan kaksi kuvaajaa: Mark Li Ping-bin ja Wongin vakiokuvaaja Christopher Doyle loihtivat eteemme vuoden 1962 Hongkongin tismalleen oikean näköisenä.  Kaupunki on sateesta kiiltelevine katuineen ja karkkiväreineen enemmän romanttista utua ja unta kuin kovaa realismia. Elokuva voi resonoida hyvinkin voimallisesti muidenkin täyttymättömästä, mahdottomasta rakkaudesta kertovien elokuvien kanssa. Ilmeisin esimerkki sellaisesta on David Leanin Lyhyt onni (1945).  Kenties jotain tyylillisesti samankaltaista, kuin In the mood for Love -elokuvassa voi löytää Michelangelo Antonionin  vieraantumiskuvauksesta Punainen erämaa (1964), sillä  siinäkään varsinaista juonta ei ole, mutta viimeisteltyä koreografiaa, emootioita ja itsesyytöksiä kyllä riittää.

In the mood for Love

Ohjaus ja käsikirjoitus: Wong kar-wai.

Kuvaus: Christopher Doyle ja Mark Li Ping-bin.

Musiikki: Michael Galasso.

Pääosissa: Maggie Cheung, Tony Leung, Rebecca Pan, Man Lei-chan.

Kesto: 1 h 34 min.

Ikäraja: S.

Suoratoisto: Yle Areena.