Antti Selkokari
Tarhapäivä-tiivistys
Menestyskomedia Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä ottaa uskaliaasti mukaan molemmat, naurun ja kyyneeleet.
On olemassa vain yksi Ken Loach, eikä kukaan muu tee yhtä ankaran realistisia elokuvia, siitä hänen viimeisimpänsä Kiitos tilauksestasi on oiva osoitus.
Terminator: Dark Fate on sentään parempi elokuva kuin Terminator-sarjan pitkäveteisin leffa, huonosti valaistu ja silpuksi leikattu Terminator – Pelastus, mikä ei todellakaan ole paljon. Me ansaitsemme parempia, so. jäntevämmin kirjoitettuja, ilkeämpiä ja uhkaavampia dystopioita.
Elokuvatarjonnan runsauden ja tavattoman nopean vaihtuvuuden aikana muutamat harvat sivistyneille aikuisille tarkoitetut elokuvat voivat jäädä yhtä helposti huomaamatta. Isabelle Huppertin esittämän keski-ikäisen naisen elämänmuutoksesta kertova realistinen ja hienostunut leffa Tämän jälkeen meni monilta elokuvateattereissa ohi, samoin saattoi käydä kun sama elokuva esitettiin tv:ssä nimellä Mitä tuleman pitää.
Vielä kymmenen vuotta sitten Angelina Jolie oli Hollywoodin luotettavimpia yleisömagneetteja, mutta ei enää, koska Jolie on saanut maineen omahyväisenä oikuttelijana joka kohtelee huonosti työtovereitaan. Monet hänen elokuvistaan ovat jääneet lippumyynniltään vaatimattomiksi. 44-vuotiaalla Joliella on jo kiire saada uusi iso hitti, voittoisa vakava rooli ja pääosa-Oscar, koska 50 täytettyään hän jää helposti unholaan. Maleficent 2: Pahan valtiatar on hänen viimeisin yrityksensä muistuttaa maailmaa olemassaolostaan.
Käytetyistä osista koottu juoni korostaa Gemini Manin luonnetta tekniikkamainoksena. Kuvankäsittelyn rajattomat, pelottavat mahdollisuudet käyvät monin tavoin ilmi genre-elokuvasta, jonka funktio on toimia ajantappoviihteenä. Gemini Manin juoni heijastaa liiankin hyvin leffan tuotannollista clouta.
Vaikka elokuva väittäisikin kertovansa superroistosta tai pikemminkin tavallisen ihmisen muokkautumisesta vinoon, se ei tee siitä hyvää.
On kyllä nautittavaa, kun saa nähdäkseen kotimaisen elokuvan joka suurimman osan aikaa luottaa yleisönsä älyyn. Tottumiskysymys on sellainen elokuva.
Vain Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla voi nähdä elokuvan jossa punaisesta mekosta tehdään asiaa, lapsensa kadottanut äiti jatkaa etsimistä, vaikka järki ja koko yhteiskunta käskisivät luovuttamaan ja aivan toisessa elokuvassa äitinsä menettänyt lapsi löytää toivon.
Kotimainen elokuva ei vieläkään täysin vältä näköiselokuvan kirousta, sillä laulaja Kari Tapion elämää kertailevassa Olen suomalainen-elokuvassa on näköispatsaan näköä, elkeitä ja kokoa.
