Antti Selkokari
Isolla kädellä tehty dokumenttielokuva viime vuosien näkyvimmästä kansainvälisestä konfliktista vietynä ihmisen mittakaavaan, sitä on Vitali Manskin elokuva Läheisiä suhteita.
Noin tunnin ajan kuvia lumien sulamisvesistä, paljaista kallioista, öisistä tähtitaivaista ja yksin keskellä ei mitään elävästä vanhasta naisesta; Näistä aineksista on tehty häkellyttävän kiinnostava puolipitkä dokumenttielokuva, jossa pääpaino on kuvissa eikä alleviivaavissa selityksissä.
Vanhan sivistyskaupunki Krakovan kaduilla puhalteli muukin kuin humanismin henki, kun alkoi pitkien dokumenttielokuvien festivaali, samalla alkoi myös kesäinen helle.
Aistillisuus ja erilaisten kertojien näkökulmien virtuoosimainen käyttö hurmaavat väkivaltaohjaajana tunnetun Chan-wook Parkin hillityn taidokkaassa elokuvassa The Handmaiden.
Huhtikuun lopulla kuolleen elokuvaohjaaja Jonathan Demmen tunnetuin työ, huippuälykään korkeakulttuurisesti sivistyneen ihmissyöjän, psykiatri Hannibal Lecterin ja FBI:n agenttikokelaan suhteesta kertova Uhrilampaat ansaitsee katsomisen uudemmankin kerran. Viimeistään nyt voi nähdä miten suuresti 26 vuotta sitten ensi-iltansa saanut elokuva on vaikuttanut jälkeensä tulleisiin elokuviin ja tv-sarjoihin.
Ilkeimmät huomiot Terrence Malickin nykyelokuvista väittävät hänen elokuviensa muistuttavan new age -soopalla maustettuja hajuvesimainoksia, mutta armollisempien mielestä Malickin pohjavireenä on vilpitön henkinen etsintä. Malickin uusimmasta Song to Song -elokuvasta voi löytää molemmat ulottuvuudet.
Tavallisemmasta tilanteesta ei elokuva voi alkaa kuin Dardenne-veljesten Tuntematon tyttö, jossa lääkärin vastaanotolle pyrkivän tytön kohtalosta kasvaa arjen moraliteetti.
Entäpä jos paavina olisi 46-vuotias rock-tähden tavoin käyttäytyvä amerikkalaiskardinaali, joka suhtautuisi kirkon tapoihin ja perinteisiin kuin tupakannatsoihin. Tällä idealla leikittelee Paolo Sorrentinon ohjaama tv-sarja The Young Pope, jonka parhaista hetkistä on vaikea irroittautua.
Nyt kun vuoden 2017 Tampereen elokuvajuhlista on kulunut jo hetki, niin palkittujen elokuvien lähempi tarkastelu tuo esiin kuinka tuomaristot ovat halunneet ”mennä ilon kautta”, kuten ilmaisu nykyään kuuluu.
Oscar-palkittu iranilaiselokuva itseään hyviksi uskovien keskiluokkaisten ihmisten paljastumisesta omakuvansa vastaisiksi imee mukanaan kuin jännityselokuva.
