Film noir elää tv-sarja Boschin tarinoissa Los Angelesin nurjan ja tuhlailevammankin puolen näkymistä
Pimeyteen kääntyvän vuodenajan ratoksi on suoratoistosarjoistakin poimittava parasta mitä löytyy ja Bosch kuuluu silloin mukaan.
Pimeyteen kääntyvän vuodenajan ratoksi on suoratoistosarjoistakin poimittava parasta mitä löytyy ja Bosch kuuluu silloin mukaan.
Tätä juttua kirjoitettaessa ei ole välitetty spoilereista tuon taivaallista, joten..
Kaikki kehunsa ansainnut ranskalaissarja Agentit poistuu pian Netflixin valikoimasta.
Tulipa katsottua The Crown-sarjan alkukausia ja todettua ne taas katsomisen arvoisiksi.
Ricky Gervais (s.1960), brittiläinen stand up-koomikko, näyttelijä, ohjaaja, tuottaja, juontaja on myös entinen poplaulaja. Hänen moninainen kokemuksensa viihdebisneksen eri puolilta on tehnyt hänestä alansa kokeneen veteraanin, joka kulkee pelotta kaikissa...
Uskomaton, mutta mahdollinen totuus Palme-murhasta ruotsalaisten itsensä tekemänä Netflix-sarjana
Punaisen planeetan, Marsin suosio populaariviihteen näyttämönä vaihtelee siinä missä lajityyppielokuvien, westernien, mafiadraamojen tai antiikin aikaan sijoittuvien seikkailuiden. Viime vuosikymmenien aikana on nähty hyvin erilaisia Mars-leffoja Tim Burtonin Mars hyökkää! -elokuvan...
Babylon Berlinin yhteydessä jauhetaan eniten sarjan tuotannon kalleudesta tai 1920-luvun ilmapiirin ihanuudesta, mutta nyt katsotaan päähenkilö Gereon Rathia. Spoilereita on, taatusti.