Antti Selkokari
Scorsesen The Irishmanin vallitseva tyylilaji on understatement, mikä tuo vanhuuden silmin nähtyyn muistikuvaan mafiamiesten railakkaista vuosista resignaation tuntua.
Tarhapäivä-tiivistys
Menestyskomedia Yösyötön jatko-osa Tarhapäivä ottaa uskaliaasti mukaan molemmat, naurun ja kyyneeleet.
On olemassa vain yksi Ken Loach, eikä kukaan muu tee yhtä ankaran realistisia elokuvia, siitä hänen viimeisimpänsä Kiitos tilauksestasi on oiva osoitus.
Terminator: Dark Fate on sentään parempi elokuva kuin Terminator-sarjan pitkäveteisin leffa, huonosti valaistu ja silpuksi leikattu Terminator – Pelastus, mikä ei todellakaan ole paljon. Me ansaitsemme parempia, so. jäntevämmin kirjoitettuja, ilkeämpiä ja uhkaavampia dystopioita.
Käytetyistä osista koottu juoni korostaa Gemini Manin luonnetta tekniikkamainoksena. Kuvankäsittelyn rajattomat, pelottavat mahdollisuudet käyvät monin tavoin ilmi genre-elokuvasta, jonka funktio on toimia ajantappoviihteenä. Gemini Manin juoni heijastaa liiankin hyvin leffan tuotannollista clouta.
Vaikka elokuva väittäisikin kertovansa superroistosta tai pikemminkin tavallisen ihmisen muokkautumisesta vinoon, se ei tee siitä hyvää.
Kotimainen elokuva ei vieläkään täysin vältä näköiselokuvan kirousta, sillä laulaja Kari Tapion elämää kertailevassa Olen suomalainen-elokuvassa on näköispatsaan näköä, elkeitä ja kokoa.
Almodovarin Kärsimys ja kunnia sisältää jotain uutta, paljon vanhaa ja kosolti tekijäänsä itseään.
Mitä kaikkea onkaan Angel Has Hallen; vallankaappaustarina, draama sukupolvisovituksesta ja ennen kaikkea jäykkä, kulmikas ja huono toimintaelokuva. Kaikkea löytyy. Tämä se vaivaakin suuren yleisön leffoja: Halussaan olla olla jokaiselle jotakin, ne päätyvät olemaan ei kenellekään mitään.
Arvokkainta Tarantinon uutuudessa on, että se voi parhaimmillaan saada tutkimaan ja arvostamaan Hollywoodin menneisyyttä.
