Antti Selkokari
Mitäkö muistan Apollo 11 -elokuvasta: Kuvien ihmeellisen kirkkaan, terävän kauneuden, avaruusaluksen lähtölaukaisun jälkeisen kallistumisen kohti lentorataansa, käsikäyttöisen sekuntikellon ja Matt Mortonin dramaturgisesti upean musiikin.
Ei niinkään komedia, mutta satiiri mediamaailmasta, sitä on Late Night ja Emma Thompson ja Mindy Kaling ovat pääosissa loistavia.
Äiti, joka on lihaksikkaampi kuin Hulk tai parhaiden aikojensa Armold yhteensä ei olisi ihan tavallinen missään, mutta Elsa Amielin Pearl-elokuvassa on äiti jollaista ei ole toista. Bodariäidin muotokuvana Pearl jää mieleen pitkiksi ajoiksi.
Jos juonipaljastukset harmittavat, niin oheista arviota ei kannata lukea kuin omalla vastuulla. Ari Asterin Midsommar – loputon yö on taidokas, mutta pitkitetty kauhuelokuva.
Kymmenen minuuttia päälle kaksi tuntia ei ole hetkeen tuntunut niin loputtomalta ajalta kuin mitä dokumenttielokuva Diego Maradonasta. Sinällään hienosti tehty leffa haksahtaa liian moniin ja liian pitkiin futismatsiklippeihin.
Nyt kesäkuun 2019 lopulla, kun Dome Karukosken ohjaama englanninkielinen draamaelokuva kirjailija ja kielitieteilijä J. R. R. Tolkienin elämästä on siirtymässä viimeiselle esitysviikolleen elokuvateattereissa, on aika katsahtaa uudestaan elokuvaan.
Vitsin tuntuisesti syntyneestä MIB- miehet mustissa -elokuvasta siinnyt toimintakomedioiden sarja on osa osalta huonontunut. Ulkoiset tunnusmerkit, mustat puvut ja muut ovat tallella, mutta mitään muuta juurikaan ei.
Hotel Mumbai on toimintaelokuva ilman sankareita, ellei sellaisiksi lasketa niitä mumbailaisen hotellin työntekijöitä, jotka hengenvaaraa uhmaten jäivät huolehtimaan hotellivieraista terroristien iskettyä hotelliin. Hotel Mumbai on huomattavan väkivaltainen elokuva ja siksikin synnyttää harkintaa väkivaltaviihteen mielekkyydestä.
On itse asiassa vähättelevää kutsua Agnès Vardaa ranskalaisen elokuvan uuden aallon kummitädiksi, koska hän kuuluisi samaan uuden aallon suurohjaajien joukkoon Truffaut’n, Chabrolin, Godardin, Resnais’n, Rivetten ja Rohmerin kanssa. Hänelle itselleen asialla ei ollut järin suurta merkitystä, mutta johdonmukaisena feministinä hän ei voinut olla huomaamatta asiaa. Tämä, ja monta muuta seikkaa käy ilmi erikoisesityksiin tuodusta vain englanniksi teksitetystä ohjaajansa viimeisestä dokumenttielokuvasta Varda by Agnès.
Budapestin auringonlasku on elokuva, jossa kuva on kaikki kaikessa: Kuvan jäsennys ja kuljetus kertovat elokuvassa paljon enemmän ja tarkemmin kuin mikään mitä siinä sanotaan ääneen.
