Autofiktion alkutekstikuvissa toistuu kuva-aihe kudelmasta, joka saattaa yhtä hyvin olla pikselöityneitä pisteitä, tai siis näytölle kirjoitettua tekstiä. Kun kuva etääntyy kudelmasta, on elokuvan aihe selvillä. Tältä näyttää, kun kirjoitetaan ihmisten elämästä. Näemme ensin läheltä ja lopulta etäämpää.
• • •
Elokuvan toinen päähenkilö, argentiinalaisnäyttelijä Leonardo Sbaraglian esittämä Raúl yrittelee paluuta elokuvantekijäksi kirjoittamalla paluuelokuvansa käsikirjoitusta, jonka kuvaamiin ihmisiin hän pöllii piirteitä ja tapahtumia läheisten ystäviensä tai heidän ystäviensä elämästä yhtään lupia kyselemättä. Raúl on kokenut elokuvaohjaaja ja sellaisenaan Almodóvarin karikatyyri tässä elokuvassa.
• • •
Autofiktion Raúlin naputellessa käsikirjoitustaan hän samalla punnitsee hyväksyäkö vai hylätä kutsuja eri puolilla maailmaa järjestettäville elokuvafestivaaleille, joiden kutsuissa on myös rahakkaita houkuttumia, ja hänelle voisi olla tarjolla Netflix-sopimuskin. Tällaisessa yltäkylläisyydessä diivan on kovin vaikea päättää, mihin suostua.
• • •
Autofiktion vähintään yhtä tärkeä toinen päähenkilö on Bárbara Lennien esittämä Elsa, jolle elokuvaohjaajuus on muisto ja elantonsa hän hankkii tekemällä mainoksia samalla kun pärjäilee kroonisten kipujen kanssa. Häntä vaivaavat migreenit, eivätkä ne ole tehneet hänestä itsekeskeistä, sillä hän löytää aikaa tukea ystäväänsä Patriciaa (Victoria Luengo) hylkäämään pettävän miehensä. Elsalla on ilmeisen uskollinen nuorempi poikaystävä Bonifacio (Patrick Criado), joka työskentelee sekä palomiehenä että stripparina.
• • •
Elsa ei ole niinkään aito ihminen, vaan vimmaisesti elokuvaansa kirjoittavan Raúlin keksintöä. Elsan tarina tapahtuu vuodessa 2004, kun taas Raúl elää vuodessa 2026, joka on Autofiktion ns. todellisuustaso. Siitä huolimatta, että Almodóvarin elokuvan monet sisäkkäiset tarinat loksahtelevat hienosti paikoilleen, koko rakennelmassa on jotain teennäistä.
• • •
Autofiktiota katsellessa kyllä viihtyy, koska siinä on tarpeeksi Almodóvar-herkkuja: intensiivisten värien yhdistelmiä voisi katsella melkeinpä kiinnostuneemmin kuin itse elokuvaa. Almodóvarin pitkäaikainen työtoveri, lavastaja Antxón Gómez on suunnitellut elokuvassa nähtävät sisustukseltaan äärimmäisen kiehtovat, studioon rakennetut asunnot. Almodóvarin elokuvien vakiintunut musiikintekijä, säveltäjä Alberto Iglesias on taas luonut jännitteistä jousimusiikkia tahdittamaan tätä luksusluokan melodraamaa.
• • •
Monikerroksisuuttaan Almodóvarin Autofiktiota pitäisi kutsua lajityypiltään autometafiktioksi. Hän osaa tehdä näitä elokuvia vaikka unissaankin, mikä ei suinkaan vähennä sen katsottavuutta. Elokuvaa rasittaa sen pysyminen hitusen etäisenä. Pohdiskelut taiteenteon eettisestä hinnasta niin tekijälle itselleen kuin hänen läheisilleenkin eivät saa sellaista pakottavaa voimaa, joka tekisi ne katsojillekin vaikuttavaksi, vaikka ne kiehtovia ovatkin. Almodóvarin vähäisemmältäkin tuntuva elokuva on aina moninkertaisesti parempi kuin monen muun ohjaajan elokuvat. Pohjimmiltaan alakuloisen elokuvan huumori pysyttelee hillittynä. Arvostan Autofiktiota, koska siinä on kauniisti kirjoitettu taidokkaan kerroksellinen kertomus, jossa näytellään vastaansanomattoman hienosti. Juoni kietoutuu yhteen kaikkine osasineen tuottamaan oikea-aikaisesti iskevää resonanssia.
• • •
Autofiktiota katsellessa on pakko ajatella erään kollegan tokaisua, miten monet elokuvat edustavat viittaamista takaisin tekijänsä omaan persoonaan. Autofiktio on mitä tyypillisintä Almodóvaria, mutta ei mene suoraan klassikoksi. Pinnaltaan sitä voi pitää kysymyksenä taiteilijan toiminnan eettisyydestä, mutta sen alla häämöttää kuvaus menetyksistä ja surusta.
Autofiktio.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Pedro Almodóvar.
Pääosissa: Bárbara Lennie,Victoria Luengo, Leonardo Sbaraglia, Quim Gutiérrez, Aitana Sánchez-Gijon, Milena Smit.
Kesto: 1 h 52 min.
Ikäraja: 12.
Ensi-ilta: 28.8.2026.
