Dreyfusin juttu, joka oli 1800- ja 1900-luvun taitteen Ranskaa ja Eurooppaakin kuohuttanut tositapaus, missä ranskalaista kapteeni Alfred Dreyfusia syytettiin vakoilusta Saksan hyväksi. Tapaus oli aikansa tunnetuin oikeusjuttu, koska se nostatti niin paljon tunteita sekä osallisissa että ulkopuolisissa. Tapaus loi kirjailija Èmile Zolan maineen vallankäyttäjien kiivaana arvostelijana hänen kirjoitettuaan Aurore-sanomalehden etusivulla ”Minä syytän” -otsikolla varustetun yksityiskohtaisen paljastusartikkelin, jossa nimettiin kaikki Dreyfusin tapauksen tosiseikkoja peitelleet Ranskan armeijan upseerit ja poliitikot. Tapauksesta on kirjoitettu vain muutama romaani ja niistä tuorein ja tunnetuin, historiallisia jännitysromaaneja kirjoittaneen brittikirjailija Robert Harrisin suomeksi vuonna 2014 Otavan julkaisema Upseeri ja vakooja on toiminut pohjamateriaalina Roman Polanskin ohjaamalle samannimiselle elokuvalle, jossa yhdistyvät trillerin ja epookkiviihteen piirteet. Antisemitismi näyttäytyy ajan yleisenä ilmapiirinä. Sitä kuulee elokuvassa myös sivistyneiden porvarisrouvien ja -herrojen piknikillä.

• • •

Brittiohjaaja Ken Russell on ohjannut Dreyfusin jutusta 1991 BBC:lle hyvin pompöösin näköisen tv-elokuvan Prisoner of HonorSen pääosissa esiintyivät Richard Dreyfuss, Oliver Reed ja Peter Firth. Suomessa Yle Tv 1 on esittänyt Russelliin elokuvan kerran nimellä Kunnian vangit kesällä 1998. Polanskin elokuva on kuin parhaimmilla näyttelijöillä esitetty tapaustutkimus. Polanskin elokuva päähenkilönä ei suinkaan ole  vakoilusta syytetty tykistökapteeni Dreyfus (Louis Garrel), vaan vastikään tiedustelupalvelun päälliköksi nimitetty armeijan nuorin eversti Georges Picquart (Jean Dujardin). Uuteen tehtäväänsä sovittautuvana upseerina hänellä on tuore katsanto koko juttuun, ja vaikka hän joutuukin varsinaiseen käärmeenpesään, jossa jopa hänen adjutanttinsa ja monet muutkin hänen alaisistaan yrittävät ohjailla esimiestään olemaan yrittämättä liikoja uudistuksia, koska niin monien asema, arvo ja turvallisuus on taattu vain kaiken jatkuessa entisellään.

  • • •

Picquartin ryhtyessä kuitenkin penkomaan uudestaan juttua, jossa hän on itsekin ollut osallisena, käynnistyy Upseerin ja vakoojan trillerijuoni. Elokuva ja Harrisin romaani piirtävät kuvan 1800-luvun lopun Ranskasta, jossa armeijan ylimmillä upseereilla oli valmiiksi tehdyt tuhansien mahdollisten maanpetturien pidätyslistat siltä varalta, että sota syttyisi.  Kaikki se valmistaisi maata sotilasdiktatuuriin. Ajankuvaa on sekin, että 1890-luvun Pariisissa vilahtelee hevosvaljakoiden vetämien vaunujen seassa muutamia ensimmäisten autojen prototyyppejä. Elokuva kertoo Dreyfusin oikeustapauksen ja siihen johtaneet tapahtumat pääasiassa Picquartin muistoina ja takaumina. Elokuva on pullollaan Ranskan kansallisteatterin eli Comédie-Françaisen eturivin näyttelijöitä, noita Le Bureau -sarjasta tuttuja. Siinäkin mielessä elokuva on parasta mitä saada voi.

• • •

Koko juttu on kuin ennusmerkki, koska se tapahtuu modernin maailman ja mentaliteetin syntyaikaan, 1800- ja 1900-lukujen taiteessa. Siihen aikaan puhelin oli uusinta uutta: ihmevekotin, jonka olemassaolo ihmisen kotona tai työpaikalla oli statussymboli. Harrisin romaanin yksi käännekohta huipentuu siihen, kun Picquart menee konserttiin jossa ensiesitetään Claude Debussyn Faunin iltapäivä, nuo modernin musiikin syntysävelet. Sille aivan analogisesti Dreyfus-juttu on modernin ajan antisemitismin, näytösoikeudenkäyntien, mediakohujen ja kaiken sellaisen, mitä olemme totuttaneet itsemme ajattelemaan 1900-luvulle kuuluvien vainojen aikana esinäytös. ”Mitään salaisuuksia ei ole olemassakaan – ei oikeasti, ei enää nykymaailmassa valokuvauksen, lennättimen, rautateiden ja sanomalehtien aikakaudella.” Harris kirjoittaa ja on oikeassa. Asian pimeä ydin on: ”Jos te ette sano mitään, kukaan ei saa tietää.” Velvollisuus ja kunnia ovat elokuvan upseerien, niin esikunnan omahyväisyyttään täynnä olevien kenraalien kuin pohdiskelevan eversti Picquartin sekä myös kapteeni Dreyfusin käyttövoima. Heille kaikille ne tarkoittavat eri asioita.

• • •

Päädyttyään eräässä vaiheessa Harrisin romaania pakenemaan pariisilaisasunnostaan Picquart lukee ja kääntää Dostojevskia: ” Mikä tekee sankarista sankarin? Rohkeus, vahvuus, moraali, vastoinkäymisten voittaminen? Yleisesikunnan kuulusteluun mennessään Picquart tajuaa, ettei ole esimiehilleen pelkästään uhka ja riesa, vaan uskonluopio. Oleellista jupakassa on armeijan oikeus tutkia itse omat rötöksensä. Meidän on turha kuvitella itseämme ja omaa aikaamme ainutlaatuiseksi, sillä disinformaatio, fake news ja asenteiden ääripäät eivät ole uusia, meidän aikamme keksintöjä. Niitä hyödynnettiin häikäilemättä jo yli 120 vuotta sitten. Polanskin elokuvassa miellyttää tekijän silkka ammattitaito kertoa draamaa, joka resonoi vielä nykyhetkessäkin, koska tekaistut syytökset, peittely-yritykset ja manipuloitujen tunteiden johdattelema massojen raivo ovat täyttä nykyaikaa myös somen aikakaudella.

Upseeri ja vakooja.

Ohjaus: Roman Polanski.

Pääosissa: Jean Dujardin, Louis Garrel, Emmanuelle Seigner, Grégrory Gadebois, Didie Sandre, Eric Ruf, Mathieu Amalric.

Kesto: 2 h 12 min.

Ikäraja: 12.

Ensi-ilta: 24.7.2020