Antti Selkokari
Vampyyrien, elävien kuolleiden ollessa tv-sarjojen ja elokuvien vakiokamaa, niiden entinen pelottavuus ja arvo kauhuelokuvien hahmoina voi tuntua hassulta. Juuri siksi tekee hyvää nähdä Werner Herzogin 40 vuoden takainen Nosferatu –yön valtias, sillä se palauttaa vampyyrikreivin hahmolle mystisyyttä ja myyttisyyttä ja sen mukana hitusen uskottavaa pelottavuuttakin.
Babylon Berlin -sarjan johdonmukaisesti esillä pitämiä ideoita on ajatus äärimmäisyysliikkeiden perimmäisestä samankaltaisuudesta. Sarjassa niitä on kaksi; Kommunistit ja natsit. Sarjan juoni ja henkilöt tekevät selväksi, etteivät äärilikkeiden tavoitteet poikkea toisistaan. Babylon Berlin kertoo asian monipolvisen, kiehtovan draaman avulla.
Volker Kutscherin Babylon Berlin -romaanisarjaa voi pitää suurelta tarinaltaan kuvauksena demokratian luisumisesta diktatuuriin. Se on merkittävä ulottuvuus tv-sarjassa, jota katsoo paitsi harvinaisen koukuttavana epookkisarjana myös upeana 1920-luvun lopun Berliini-kuvauksena. 2-osainen artikkelisarja pohdiskelee sarjaa nyt kun sen ensimmäiset osat on nähty ja ne ovat vielä vähän aikaa nähtävillä.
Jafar Panahia voi hyvällä syyllä pitää maailman tinkimättömimpänä elokuvantekijänä, sillä kun iranilainen pappisvaltio langetti hänelle 20 vuoden kiellon tehdä elokuvia ja kotiarestin, niin Panahi ei lannistunut, vaan käänsi rajoitukset voitokseen. Matkustuskiellon alainen ohjaaja tekee elokuvia kotona, mökillä tai autossa. Viimeisin tällainen elokuva, Kolme naista ottaa tähtimeensä patriarkaalisen kulttuurin joka pyrkii lannistamaan naisten työtä taiteilijana. Elokuva on kaunis, älykäs, rohkea ja hauskakin.
