Jos  Vincent van Gogh ei saanut tunnustusta elinaikanaan, niin jälkimaailma on ollut sitäkin avokätisempi taidemaalaria muistaessaan, vaikkapa elokuvilla.  Van Gogh -elämäkertaelokuvien aallon aloitti  1956 Vincente Minnellin  Hän rakasti elämää, jossa Kirk Douglas esitti nerouden ja intohimon repimää mestaritaiteilijaa, jonka ärjähtelevää ystävää ja kollegaa Paul Gauguinia esitti Anthony QuinnMaurice Pialat’n Van Gogh (1991) esitti taiteilijan kokemassa elämänsä 67 viimeistä päivää siten kuin työhönsä äärimmäisellä vakavuudella suhtautuvan van Goghin voi kuvitella ne eläneen. Robert Altmanin Vincent & Theo-elokuva (1990) kuvaa Tim Rothin esittämän taiteilijan myrskyisää suhdetta veljeensä taidekauppias Theo van Goghiin. Harvoin nähty on Paul Coxin dokumenttielokuva Vincent (1987) joka kertoo taiteilijan elämäntarinan hänen Theo-veljelleen kirjoittamiensa kirjeiden kautta.

• • •

Parin vuoden takainen Dorota Kobielan ja Hugh Welchmanin ohjaama van Goghin maalausten animoinnin tuloksena syntynyt animaatioelokuva Loving Vincent on viimeisin elokuva hollantilaisesta nerosta, jonka kuolemasta elokuva tahtoi tehdä mysteerin. Elokuva Van Gogh – ikuisuuden porteilla on saanut nimensä surevaa vanhaa miestä esittävästä maalauksesta vuodelta 1890. Maalaus on saanut lisänimekseen Ikuisuuden portilla. Elokuvaohjaaja Julian Schnabelilla on se etu edellisten van Gogh -elokuvien tekijöihin, että Schnabel on itsekin kuvataiteilija, joten hän voi tuoda omaan elokuvaansa taiteilijan näkökulman, onhan hän aiemmin ohjannut taiteiljaelokuvan Basquiat (1996), homoseksuaalina vainotuksi tulleesta kuubalaiskirjailija Reinaldo Arenasista kertoneen elokuvan Ennen yötä (2000) ja locked-in-oireyhtymästä kärsineen, vain silmän räpytyksellä kommunikoimaan pystyneen miehen elämästä kertoneen elokuvan Perhonen lasikuvussa (2007).

• • •

Aiemmissa elokuvissa hyvinkin rönsyilevää ja tunteikasta kerrontaa suosinut Schnabel on van Gogh -elokuvaansa pelkistänyt ja karsinut ilmaisuaan. Nyt hän kertoo elokuvallaan kaksi asiaa; Miltä kenties tuntui olla taiteilija van Gogh ja millaista oli olla hänen lähellään kollegana tai sukulaisena.Enimmäkseen käsivarakameralla kuvattu Schnabelin  uusi elokuva kuvaa taiteilijan viimeisiä myrskyisiä, luomisen kiihkon täyttämiä päiviä, jolloin hän asui provencelaisessa Arlesin kaupungissa Etelä-Ranskassa, missä elokuva näyttää päähenkilönsä pitkin peltoja, teitä ja kukkuloita samoavana valonmetsästäjänä, joka juopuu omista tunteistaan niin että juoksee verensä kiertämään ja sydämensä hakkaamaan vain tunteakseen olevansa elossa eikä samasta syystä kaihda multakokkareidenkaan tiputtelua kasvoilleen.

• • •

Muutenkin elokuva näyttää päähenkilönsä ihmisenä, joka ei kaihda boheemia käytöstä, mikä vain herättää ärtymystä hänen pikkukaupunkilaisnaapureissaan. Auringonvaloa parempaa tiivistystä Vincent van Goghin taiteesta elokuva ei löydä. Ennen kuolemaansa 37-vuotiaana van Gogh teki luvuttomasti maalauksia auringon valaisemista kukista, vehnäpelloista, viinitarhoista, veneistä, tuoleista, itsestään ja tähtikirkkaista öistä. Hänen kaikissa maalauksissaan näkyi ihmisiä, esineitä tai asioita, joista auringonvalo heijastui takaisin. Elokuva esittää taiteilijan auringonvaloon pyhänä suhtautuvana ihmisenä, jota elämä valoltaan harmaassa Pariisissa kuihduttaa. Täysin vailla harha-askeleita elokuva ei ole. Elokuvan aurinkotematiikka olisi tullut ymmärrettäväksi ilman satunnaista keltaisten värisuotimien käyttöäkin. Elokuvan mukaan Van Gogh arvosti  sellaisia taiteilijoita kuin Frans Hals, Goya ja Velasquez jotka tekivät työnsä nopeasti.

• • •

On merkillepantavaa, että elokuvassa Van Goghin työhön ja maalauksiin nyreimmin suhtautuvat kaksi ihmistä ovat pappi ja opettaja, joiden työtä on muokata ihmismieliä. Opettajan suusta kuullaan halveksivimmat van Goghiin kohdistuvat sanat: ”Kaikki ne nykyään kuvittelevat olevansa taiteilijoita ja maalaavat vain tuollaisia – juurakoita!” Taiteilijan työstä elokuva kertoo rinnastamalla kaksi samanaikaista taiteilijaa Paul Gauguinin ja Van Goghin. Näistä kahdesta Gauguin on analyyttisempi, se joka rohkenee pyytää van Goghia maalaamaan hitaammin, koska Gauguinin mielestä maalaamisessa on oleellista hidas prosessi aivan kuin näkemys tihkuisi hitaudessa kankaalle. Mutta van Gogh arvostaa nopeutta, neronleimauksena syntyvää kalligrafiamaista näkemystä, joka syntyy kankaalle oivalluksen yhteydessä ja sen myötä.

• • •

Oleellisimmalta elokuvassa tuntuu näkemisen tematiikka. Elokuva esittää Vincent van Goghin  ihmisenä joka näki maailman niin omalla tavallaan, että  se synnytti muissa ihmisissä torjuntaa. ”Minä näen sellaisia asioita, joita kukaan muu ei pysty näkemään”, hän sanoo elokuvassakin. Willem Dafoen sisäistyneesti esittämän van Goghin kiihkeys valon näkemisestä ja ihailusta on sidoksissa mainittuun näkemisen tematiikkaan. Yhdessä repliikissään Dafoe sanoo van Goghina olevansa taidemaalari ihmisille jotka eivät ole syntyneet vielä, mikä jälleen palauttaa elokuvan osaksi näkemisen tematiikkaa, sillä se on verrattavissa puheeseen sellaisten asioiden näkemisestä, mihin muut aikalaiset eivät pysty. Samalla kun elokuvan kuvat vievät katsojaa päähenkilön maalauksista tuttuihin maisemiin, vastaan tulee ikään kuin eloon heränneitä muotokuvia. Emmanuelle Seigner Madame Ginoux’na ja Mathieu Amalric lääkärinä, tohtori Paul Gachet’na. Näyttelijöistä on tehty niin muotokuvallisten esikuviensa näköisiä, että se on melkeinpä kiusallista.

• • •

Elokuva on jättänyt tyystin pois van Goghin muut läheiset ihmissuhteet kuin Theo-veljen. Elokuvan van Goghilla ei näytä olevan muita ystäviä tai rakastettuja kuin taide. Elokuva tavoittaa hyvin sen millaista on olla olosuhteidenkin pakosta paljon oman päänsä sisällä oleileva luomisvoimainen, väärinymmärretty yksilö, erään elokuvassa kuultavan lausahduksensa mukaisesti van Gogh sanoo olevansa jollain tapaa maanpaossa. Sen voi ajatella tarkoittavan henkistä maanpakolaisuutta, olemista vieras omalle ajalleen. Syvempää vieraantumiskokemusta on vaikea kuvitella. Elokuvan nähtyään tuskin ihmettelee van Goghin räyhäämistä. Hän vain vihoitteli kohtaloaan syntyä taiteilijaksi, jota riivaa sisäinen pakko maalata kuvia maailmasta sellaisena kuin hän sen näki. Eivätkä ihmiset joiden ympärillä hän elää Arlesissa osaa, saati edes halua ymmärtää hänen kuviaan.

Van Gogh – ikuisuuden porteilla

Ohjaus: Julian Schnabel.

Pääosissa: Willem Dafoe, Oscar Isaac ja Rupert Friend.

Kuvaus: Benoît Delhomme.

Kesto: 1 h 51 min.

Ikäraja: 12.