Yksi vuoden kaunistekoisimpia elokuvia on Pawel Pawlikowskin ohjaama Cold War,joka seurailee muusikkko Wiktorin (Tomasz Kot) ja urasta esiintyvänä taiteilijana haaveileva Zulan (Joanna Kulig)Puolassa alkavaa romanssia, joka vie osallisensa pitkille matkalle milloin eri puolille itäblokkia tai loikkareina länteen, Pariisiin. Pawlikowskin edellisestä elokuvasta Idasta (2013) tuttuun tapaan puolalaissyntyinen ohjaaja hyödyntää häikäilemättä synnyinmaansa poliittisen historian kipupisteitä. Tarina romanssista ja taidekoulusta antaa ohjaaja-käsikirjoittajalle näkökulman, josta tarkastella puolalaiskommunismin aaltoja ja trendejä. Niitä ei koskaan alleviivata, Pawlikowski tuo ne luontevaksi osaksi tarinaa. Elokuva alkaa oppilaitoksen perustamisella muusikoille, laulajille ja tanssijoille, koska vuoden 1949 stalinistisen politiikan mukaisesti ”Kansan lahjoja ei enää piilotella.” Muusikkokokelaiden oletetaan ja edellytetään kuulostavan tarpeeksi talonpoikaisilta. Liian koulutetulta eli soitto- tai laulutaitoiselta kuulostaminen on tietenkin turhaa porvarillisuutta. Tärkeimpiä ovat puolue, valtio ja isänmaa.
• • •
Elokuvan sivuhenkilöistä herkullisimmassa, hallintojohtaja Kaczmarekissa (Borys Szyc) tiivistyy puoluevirkailijoiden kiipijämäinen luonne, mikä huipentuu rasismiin; hänen katsellessaan esiintyjäryhmän jäseniä laulamassa hänen huomionsa kiinnittyy yhteen eturivin naisista, tummahiuksiseen ja -silmäiseen kaunottareen, josta Kaczmarek sanoo ”Pitäisiköhän tuo brunetti värjäyttää vaaleaveriköksi, niin olisi aidomman slaavin näköinen?” Puoluevirkailijat ja hallintojohtajat pitävät taiteilijoita ojennuksessa. Taiteilijat saavat taiteilla ja laulajat loilottaa, kunhan he laulavat maareformista ja ylistävät Stalinia. Osa elokuvan epookinmukaisuutta on sen mustavalkoisuus ja kuvakoko. Pawlikowski tuo kuvissaan esille ihmeteltävän kauniita sävyjä. Pariisiin loikannut puolalaispariskunta ei ole kotonaan sielläkään. Zula palaa Puolaan ja Wiktor seuraa ikävissään perästä päätyäkseen vankilaan soittajan kätensä murskana. Elokuvan alkupuolella nähty ankea hallintojohtaja pelastaa viime kädessä suhteillaan Wiktorin vankilasta ja pariskunta palaa yhteen. Zula on jossain määrin juntahtava puolihuijari, joka on etsinyt musiikkikoulun avulla parempaa elämää oltuaan vankilassakin lähentelevän isänsä huitaisemisesta veitsellä.
• • •
Päähenkilöt jäävät turhan vaillinaisesti perustelluiksi. Zulalla ei ole muita luonteenpiirteitä kuin ailahtelevuutensa ja Wiktor, umpimielinen pianisti osaa näyttää hyvältä öisten juhlien pikkutunneilla ovenpieltä vasten retkottaessaan, paljon muuta hänessä ei ole. Wiktor, ”porvarinpaska” etsiytyy hienostuneisuutta, älyllisyyttä, urbaania eleganssia ja jazzia kohti, siinä missä Zula syttyy tanssimaan pöydillä valkoisten maalaisten country-musiikin ja mustien rhythm ’n’ bluesin synteesinä syntyneen rock-musiikin tahdissa. Lopuksi Zula ja Wiktor pitävät hylätyssä rauniokirkossa omaehtoiset häät ilman pappia ja vieraita. Alttarilla on vain kynttilä ja heidän loppuelämänsä ratkaisu; Näkökulma on jumalan, olettaen että kirkko on jumalan huone raunioituneenakin. Vaikka elokuvan nimikin on Cold War, niin varsinaisesta kylmästä sodasta kahden poliittisen järjestelmän välillä elokuva ei kerro, vaan nimi on lähinnä metafora päähenkilöidensä vaikealle rakkaussuhteelle. Jos elokuva jotain poliittista sanoo, niin sen että totalitaristisessa yhteiskunnassa on mahdotonta elää omien arvojensa mukaista elämää elleivät ne arvot ole saman kuin järjestelmänkin.
Cold War
Ohjaus: Pawel Pawlikowski.
Käsikirjoitus: Pawel Pawlikowski, Janusz Glowacki ja Piotr Borkowski.
Kuvaus: Lukasz Zal.
Rooleissa: Joanna Kulik, Tomasz Kot ja Borys Szyc, Cédric Kahn, Jeanne Balibar.
Ikäraja: 12.
Kesto: 1h 28 min.
