Joka käy elokuvissa harvakseltaan ei ole voinut välttyä huomiolta, että ensi-iltoja on ollut joinain viikkoina läkähdyttävän isojakin määriä. Huomio on oikeansuuntainen, muttei kokonaan, koska vuonna 2017 maahantuotujen elokuvien kourallista alle 200 kappaleen määrä on suunnilleen linjassa neljän edeltävän vuoden maahantuontien määrässä, joka on vaihdellut vuoden 2014 197 elokuvasta viime vuoden 207:ään.

Kotimaisten elokuvien ensi-iltojen määrä on 40 elokuvaa (dokumenttielokuvat ja pitkät fiktiot yhteenlaskettuina). Vielä viikko ennen joulua kotimaisten elokuvien katsojaluvut seuraavat viimevuotista kehitystä asettuen todennäköisesti 2,5 miljoonan katsojan lukemaan, mutta Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas voi vielä ehtiä joulunpyhinä ja välipäivinä kiskaisemaan lukuja joitain pykäliä ylöspäin.

  • • •

 Sisällöllisesti vuodessa 2017 miellyttää eniten elokuvantekijöiden harkittu niukkuuden ja maltin käyttö. Siitä parhaita osoituksia ovat kauhu- ja zombie-elokuvien rajamailla käyskentelevät Trey Edward Shultsin It Comes at Night sekä Colm McCarthyn dystopinen jännityselokuva The Girl With All The Gifts, jonka tekijät tiesivät erinomaisen hyvin, miten annostella hitaasti kasvavaa jännitystä, jotta sen voisi sopivan hetken tullen räväyttää täydeksi kauhuksi. Kotimaisissa elokuvissa niukkuuden hallituimpiin käyttäjiin kuuluu dokumenttielokuvaohjaaja Mia Halme, jonka avioeroja ja eronneiden parien elämää ja tuntemuksia setvinyt Joka toinen pari toi avioeron synnyttämät tunteet, ajatukset ja mielikuvat lähelle sellaisellekin ihmiselle, jolla ei ole omaa kokemusta erosta. Halme antoi kuviensa puhua, eikä antanut kuvattujen ihmisten puhua asioitaan puhki. Niukkuuden estetiikan ja elokuvakerronnan uusi hallitseva Suomen-mestari on kutenkin Teemu Nikki, jonka Armomurhaajaa parempaa esimerkkiä liioittelemattomuudesta ei olekaan. Hillittyyn viittausten käyttöön perustaa kerrontansa myös iranilaisohjaaja Ashgar Farhadi Oscar-palkittu The Salesman, koska persialaiskulttuurille ominainen epäsuora, vihjeiden varassa kulkeva kerronta on The Salesman -elokuvan keskeisintä sisältöä. Elokuvan eräitä päähenkilöitä ei koskaan edes nähdä, heistä vain kuullaan. Kotimaisessa elokuvassa on häikäissyt miesnäyttelijöiden upeiden roolien määrä. Jussi-palkitsijat tulevat vielä puolihulluiksi punnitessaan AJ Annilan Ikitien ja Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan  parhaiden näyttelijöiden ehdokkuuksia.

• • •

Paras dokumenttielokuva

Audrius Stonys: The Woman and the Glacier

Liettualais-virolainen elokuva maailman katoksi kutsutulla tiibetiläisylängöllä, Kazakstanin, Kiinan ja Kirgisian rajaseuduilla asuvasta liettualaisnaisesta, tutkija Aušra Revutaitesta, jolla ei ole seuranaan kuin kissa, koira, muistoja ja paljon hiljaisuutta. Hitaan omalakista kerrontaansa noudattava elokuva kasvaa vaikuttavaksi meditaatioksi ajallisuudesta, ihmisen ja luonnon kuolevaisuudesta.

Paras kauhuelokuva

Trey Edward Shults: It Comes at Night

Kauas ihmisten ilmoilta metsämökkiin sulkeutuneen perheen koettelemukset vaikuttavat parhaista zombie-elokuvista tutulta dystopiselta tilanteelta, missä kuin jatkuvassa piiritystilassa elävän perheen sisäiset jännitteet kasvavat perheen erään ulkopuolisen tultua kutsutuksi mökkiin. Leffaa voi pitää vertauskuvana amerikkalaisesta taipumuksesta turvautua ”Amerikka ensin” -painotteiseen isolationismiin, missä vain omat lähimmät ovat luotettavia ja muun maailman ihmiset todennäköisiä vihollisia. Kuvana kasvavan paranoian vaikutuksista pienyhteisöön elokuvalla on kiistatonta voimaa.

• • •

Paras kotimainen

Teemu Nikki: Armomurhaaja

Kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla vuoden suuriin suomalaismenestyjiin on noussut mainosten ja musiikkivideoiden ohjaajana uransa alkuun potkaisseen Teemu Nikin kolmas pitkä elokuva Armomurhaaja. Siinä näkyvät Nikin edellisille elokuville ominaiset piirteet; Hellyttävä kotikutoisuuus, mikä johtuu  käytettävissä olevan rahan vähyydestä, sillä  Armomurhaajankin Nikki  on käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut, lavastanut ja leikannut itse. Jo Nikin ensimmäisiin kuuluneessa Lovemilla-elokuvassa (2015) tapahtumapaikaksi ja henkiseksi horisontiksi olivat asemoituneet tuppukylän ihmisten pyrinnöt löytää merkityksellisyyttä elämäänsä. Armomurhaajassa pienen paikkakunnan epävirallinen, ja siksi halpa eläinten lopettaja jakelee eläimiinsä välinpitämättömästi suhtautuville ihmisille Karman lain opetuksia. Mustaa huumoria tiukkuva elokuva on hieno esimerkki tekijänsä suvereenista välineenhallinnasta. Armomurhaaja pakkaa 83 minuuttiinsa tiiviin, mukaansatempaavan, tylyn ja vinosti hauskan draaman. Tekijän maltti ja niukkuuden tietoinen omaksuminen tyylikeinoksi häikäisevät.

• • •

Paras ulkomainen elokuva

Ashgar Farhadi: The Salesman

Vaikka kahdeksan vuoden ajan pitkiä elokuvia ohjanneen iranilaisohjaaja Ashgar Farhadin viimeisin Suomeen tuotu elokuva The Salesman ei tuo mitään ratkaisevasti uutta hänen ohjaajakuvaansa, niin elokuvan voi nähdä toimivan pätevänä yhteenvetona hänen taiteilijanlaadustaan, niin paljon siinä on hänen aiemmista elokuvistaan tuttuja asioita; Jo The Salesman -elokuvan arvostelun yhteydessä totesin ” On vanhoillisen uskonnollisuuden kielteiset vaikutukset, on hienovarainen neorealismista ammentanut kerrontatyyli, jossa rauhallinen tempo ja vähittäinen jännitteen kasvu antavat tilaa havaita elokuvan ihmiset osaksi yhteiskuntaansa ja kulttuuriaan, On maallistuneet, ympäristöstään kohoavat hyvät ja kunnon keskiluokkaiset ihmiset päähenkilöinä, Ja viime kädessä on moraalin ja omien valintojen armoton punninta.” Hiljaiseksi jättävänä tarinana kostosta ja moraalista The Salesman kuuluisi vuoden parhaiden elokuvien listalle minä vuonna tahansa.

• • •

Vuoden kotimainen yllättäjä

Thomas Laine: Viraali

Pikkurahalla tehty indenpendent-elokuva Viraali on saatu kasaan ilman tv-yhtiöiden ja Suomen elokuvasäätiön tukirahoja. Ohjaaja Thomas Laineen ja hänen veljensä, kuvaaja Peter Laineen parituntinen elokuva välttelee kuluneimpia juonikaavoja, vaikka hyödyntääkin juonikaavojen pätkiä aloittaessaan poliisin rakastumisella sellistiin. Viraalissa ei ole tietoakaan kotimaisen nykyelokuvan tympeimmistä taipumuksista turvautua seksiin, viinalla läträämiseen tai häpeällisen huonoon huumoriin. Viraaliin on tarttunut tuokiokuvia nykyhetken Suomesta. Useiden tarinalankojen ja ihmisten elokuva risteilee kuin kokeneempienkin tekijöiden episodielokuva.

Ohjaajansa esikoiselokuva on hiukan hapuileva juttu, mutta tuoreutta on ja kömpelyydetkin voi kestää, koska ilmaisunpaloa riittää.